Havaintoja Vaeltajan Tieltä

Ihmismielen anatomia – Pelon ja harmonian lait

Läsnäolo Pelon kohtaaminen Sari Maanhalla (6)Ihmisyksilön suurimpia haasteita on säilyttää tasapainonsa. Hyvinvoinnin ja onnellisuuden resepti on näin yksinkertainen; säilyttää elämisessään tasapaino eli harmonia, mutta tämä ei näytä olevan helppoa. Elämme aikaa, jossa ihmiset elävät ääripäiden kautta. Toiset tekevät hullunlailla töitä ja puuhastelevat paljon elämässä toisten vetäytyessä ja lamaantuessa toimintakyvyttöminä. Kaikki aika annetaan perheelle tai parisuhteelle tai vastaavasti ihmisen elämän sävy on täysi yksinäisyyden sävy. Toiset ovat hurahtaneita urheiluun ja liikuntaan käyttäen kaikki resurssinsa siihen toisten ollessa liikkumatta koskaan terveyden edellyttämää määrää. Toiset nukkuvat paljon ja sikeästi toisten kärsiessä unihäiriöistä ja lyhyt unisuudesta. Lista on loputon. Mistä tahansa elämänalueesta löytyvät ääripäät, mutta keskitietä osaa ja malttaa kulkea harvempi. Tämä on harmillista sinänsä, sillä onnellisuuden resepti todentotta on hyvin yksinkertainen: tasapainoisesti lepoa, toimintaa, ravintoa.

Pääasiassa pelko, huoli ja epävarmuus saavat ihmisen kyntämään ääripäissä. Ulkoiseen toimintaan ja ihmissuhteisiin rakastutaan niin tiiviisti kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen. Ei osata, malteta tai uskalleta päästää keskeneräisistä asioista, töistä ja ihmisistä irti, jolloin niissä ollaan koko ajan kiinni. Tällainen elämäntapa kuluttaa energiaa ja useille jopa lepokin on ajatusten kiivasta laukkaa päänupissa. Pelkkä fyysinen lepo ei riitä. Kun henkinen levon ulottuvuus puuttuu, voi pelkkä fyysinen lepo olla jopa vahingollista. Olennaisinta on osata päästää irti. Sitä taitoa ihminen tarvitsee. Pelko on elämän asioiden vaihtuvuuden välillä sitkas ja tehokas liima. Ihmisuhdehuolehtijat jäävät pelon kautta toisiin ihmisiin kiinni. Työ- tai opiskelumurehtijat liimautuvat pelon myötä meneillään oleviin tai tuleviin työtehtäviin niin, ettei ihminen osaa olla vapaa-ajallakaan rauhassa.

Aina pelolla, huolella ja epävarmuudella ei ole selkeää kohdetta, vaan ne ovat taustalla huomamaattomasti vaikuttava voima. Tällöin usein on kyse pelosta, joka liittyy ihmisen tuntemukseen turvassa olemisesta. Turvaton ihminen elää jatkuvassa kestopelossa. Hallitsevaa elämän pelko- ja huoli-ilmapiiriä voidaan pitää jonkinlaisena henkisenä syöpänä, joka vaikuttaa ihmisen elämään. On sanomattakin selvää, että tällainen sisäinen pelon ilmapiiri luo elämään onnettomuutta ja kokiessaan onnellisuuden puutteensa, ihminen on tekee mitä tahansa ulkoista kokeakseen edes hetken aikaa tuota tavoittelemaansa onnea. Ja suuresti erehtyen, sillä käsityksemme onnellisuudesta on hieman vääristynyt.

Ensinnäkin onnellisuus on sidottu ereellisesti ulkoisiin asioihin. Hyvin monet omaavat mielessään jonkin päämäärän. Se voi olla työtehtävä, tapaaminen, tulossa oleva matka tai tavara, jonka aikoo hankkia. Kaikki keskittyy päämäärän saavuttamiseen ja siitä saadaan hetkellisesti iloa, mutta sitten keksitään seuraava kohde. Tosi asiassa onnellisuus ei ole kiinni siitä, mitä omistamme tai mitä elämässämme tulee tapahtumaan. Onnellisuus on sisäinen mielentila, jonka ihminen voi virittää olemassa olevaksi itsessään olosuhteista huolimatta. Onnellisuus on onnellisuutta eikä mikään tunnetila.

Onnellisuudesta on usein ajateltu myös, että ilo ja rakkaus sekä muut niin kutsutut myönteiset asiat ja ilmiöt kuuluvat onnellisuuteen. Tämä on tietysti suurta väärinkäsitystä: onnellisuus on todellakin mielentila ja ihminen, jonka mielentila on onnellinen, hänen onnellisuutensa ei katoa esimerkiksi jos kokee jotain voimakasta ikävää elämässä. Onnellisuus pysyy, tunteet virtaavat ja muuttuvat.

On olemassa pelko- ja huoliorientoitunut ihmistyyppi, joka menetyksen tai muun vahvan elämän ilmiön äärellä virittyy yleensä vihan ja surun tunteiden lisäksi hätään. Tällöin on voimakasta surua tuntiessa erittäin vaikeaa tuntea olevansa onnellinen, kun menetys tuo kaoottisen hädän tunteen. On ihmisen perusturvallisuudesta kiinni, miten hän kokee kulloisenkin mielentilansa; liittykö se ulkoisiin seikkoihin ja olosuhteisiin, jotka luovat hätääntymistä ja näin kokemus onnellisuudesta katoaa pois.

Pelko kuuluu kaikkien ihmisten elämään. Kaikille elämä on epävarmaa, mutta pelko- ja huoliorientoituneella sisäinen minä on pelkoidentiteetti. Tästä aiheutuu se, että kaikki elämänasiat kohdataan pelosta käsin. Pelko vääristää elämää ja saa asiat näyttämään eriltä, mitä ne todellisuudessa ovat. Ns. normaali elämään kuuluva pelko on vain yksittäinen tunne elämässä, joka saattaa virittyä eri elämäntilanteissa. Kun ihminen, jonka turvallisuuden tunne on kunnossa, kohtaa elämässä pelkotilanteen, hän ei menetä toimintakykyään vaan pelko saa toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Kun pelkoidentiteetin omaava ihminen kohtaa elämässä mitä tahansa elämäntilanteita, niitäkin, joissa ei ole edes aihetta pelkoon, käynnistyy jatkuva asioiden tekeminen ja korjaaminen sen mukaan, minkä hän kokee milloinkin uhaksi. Pelkominän ilmiöt näkyvät esimerkiksi mustasukkaisuutena, työuupumuksena, täydellisyyden tavoitteluna, unihäiriöinä, epäilynä, varmisteluna, ärtymisenä, vatsaongelmina, turvotuksina, aineenvaihduntahäiriöinä jopa sellaisina hengityssairauksina kuin astma.Läsnäolo Sari Maanhalla (10)

Virallisessa terveysnäkemyksessä pelon ongelmalle ei välttämättä anneta paljonkaan painoarvoa. Tämä johtuu siitä, että pelko-ongelmaa ei tarpeeksi tunnisteta ja jos tunnistetaan, se yleensä luetaan mielenongelman poistettavaksi oireeksi. Pelon kanssa tulisi toimia juuri päinvastoin. Sitä päin ja sen läpi kuuluu mennä. Monessa terapiassa toki juuri pelonongelmaan paneudutaan, mutta yleensä pelkonäkökulma ohitetaan terveydenhoidossa, vaikka ihmisen sisäiseen turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat monessa mielen ja kehon ongelmassa keskiössä.

Pelko-ongelman todellinen kohtaaminen on henkinen tunnetyöskentelyprosessi, johon kuuluu omaan pelkoon tutustuminen ja oman pelon läpikäyminen tunnetasolla. Tämän kautta on mahdollista elvyttää sisimpänsä ilmapiiri pelosta luottamukseen, turvattomuudesta turvallisuuteen. Tällöin onnellisuuteen ja hyvinvointiin liittyvät voimavarat alkavat löytyä ihmisestä itsestään sisältä ulkoisten asioiden sijaan. Monet lääkkeet lievittävät pelkoa ja saavat pelko-oireen poistumaan, mutta näissä tapauksissa käy, kuten päänsäryssä; oire poistuu, mutta todellinen syy jää. Ja kun alkuperäinen syy jää hoitamatta, tulee ihminen kirjaimellisesti löytämään sen edestään minkä taakseen jättää eli pelko ja kipu palaavat entistä vahvempina.

Pelko-ongelman ongelma on sen tunnistettavuus. Useat ihmiset eivät edes tiedosta elävänsä pelosta käsin. Ehkä paljastavampia sanoja pelkoidentiteetille on jatkuva huolissaan oleminen ja asioiden epäileminen sekä ulkoisten tavoitteiden painottuminen. Pelko-orientoitunut on usein huolissaan asioiden sujumisesta, läheisten ihmisten pärjäämisestä, hän järjestelee, varmistelee ja käyttää tällaiseen huomiota ja energiaa. Myös asioiden epäileminen ja varmisteleminen kuuluvat kuvaan. Jatkuva huolissaan oleminen ja epäily ovat itse asiassa oire hyvin vakavasta sisäisestä (mutta ei mahdottomasta) minän ongelmasta, jota ei missään nimessä tulisi ohittaa, sillä ne aiheuttavat aina pitkään jatkuessaan vakavampia mielen ja kehon ongelmia jopa sairauksia.

Uskaliaimmat terveyttä tutkineet ihmiset ovat jopa esittäneet, että jatkuva huolehtiminen rasittaa esimerkiksi sydäntä ja haimaa aiheuttaen sydän ja verisuonisairauksia sekä diabetesta. Tämä on aivan uskottavaa, sillä pelko tapahtuu ihmisessä solutasolla. Pelossa, huolessa ja epäilyssä eläminen aiheuttavat kehoon jatkuvan stressitilan, mikä tarkoittaa sitä, että keho työskentelee koko ajan maksimitasolla. Tämä on tietysti kuluttavaa ja omiaan aiheuttamaan sairausongelmia.

Pelko, epäily, epävarmuus ja huoli elämänsävynä ovat siitä huonot, että ne aiheuttavat aina erilaisia terveysongelmia. On tietysti mahdollista, että pelkoprosessi, joka ihmisen elämässä tapahtuu, on niin sopivan lievä, että ihminen sinnittelee siellä välissä juuri ja juuri terveellisen rajoissa pysyen. Tällöin kuitenkin suurin vahinko on se, että ihmisen elämänkulku on pelon ohjaama: luova taiteellinen ihminen ei koskaan uskalla toteuttaa luovuuttaan, vaan elämä menee täysin väärän työn tekemiseen tai toisten ihmisten elämänkulkujen huolehtimiseen. Mahdollisuudet ja haasteet, joita elämässä tulee, niihin ei uskalleta tarttua, kun ei ole tarpeeksi itseluottamusta.

Pelko, huoli ja epäily elämänkuvana eivät tule ihmiselle tyhjästä. Pelkäämisen ja huolehtimisen olemassa olo ovat ihmisen henkinen ilmapiiri, joka opitaan jo lapsuudessa. Kun aivot saavat toistuvasti kehitysvaiheessaan sellaisia toistoja, joissa tietynlainen pelon ja epävarmuuden kehä toistuu, oppivat aivot ja ihminen sen kautta tietynlaisen olemisen tavan. Aivotutkijat ovat pystyneet toteamaan sen, että aivot ohjelmoituvat tietynlaisilla toistoilla. Esimerkiksi pelossa ja epävarmuudessa eläminen sinä aikana, jolloin aivot keskeisesti kehittyvät eli lapsuudessa, aiheuttaa sen, että aivot ohjelmoituvat huolissaan olemiseen ja pelkäämiseen. Tämän takia pelko-ongelmansa kohtaaminen ei koskaan voi olla pelkän järjen ja itsehallinnan prosessi. Vaikka kuinka aikuisella järjellä itselleen koettaa selittää, ettei jossain tilanteessa ole mitään huolehdittavaa, tulee huolehtiminen pelkoidentiteetillä niin ytimestä, että se väistämättä puskee sieltä pintaan, vaikka väkisin.

Aivot on mahdollista ohjelmoida uudelleen ja se tapahtuu juuri mainitsemani henkisen tunnetyöskentelyprosessin ja sisäisen turvallisuuden tunteen elvyttämisen muodossa. Kyse on epätasapainonsa virittämisestä tasapainoksi, häiriötilansa kesyttämisestä, pelkominän elvyttämisestä turvallisuusminäksi. Tommy Hellsten on kirjoittanut paljon lapsuuden kasvuajan vaikutuksista ihmiseen ja ylipäätään ihmisen sisäisestä kasvusta ja kasvun mahdollisuuksista. Martti Paloheimo on kirjoittanut kotivammaisuudesta, mikä valottaa hyvin sitä kuinka suuri vaikutus lapsuuden kasvuympäristöllä on ihmiseen niin henkisesti mutta myös fyysisesti. Pelko-ongelma on aina sekä kehollinen että mielellinen.

Antti Heikkilän riippuvuusnäkökulmakirjoituksista voi joku löytää itselleen suuntaa. Vaikka ei tunnistaisikaan itsessään mitään kielteistä riippuvuutta, voivat myös myönteiset asiat koukuttaa huomaamattomasti. Riippuvuuksien taustalla on aina sama kehä, johon pelko yhtenä linkkinä kuuluu. Kannattaa tutustua myös AAL:n eli Alkoholistien aikuisten lasten kirjoituksiin ja itsehoitoryhmiin. Näkökulma heillä on häiriintyneessä perheilmapiirissä kasvaminen ja siitä vapautuminen.

Hengen anatomiasta ja sisäisestä toipumisesta sekä monesta muusta aiheeseen liittyvästä mm. Caroline Myss kirjoittaa hyvin. Tie oman pelkominän ongelman ratkaisuun voi olla hyvin erilainen ja persoonallinen, toiselle auttaa luovuutensa elvyttäminen. Silloin kannattaa lähteä tutkimusmatkalleen lukemalla Julia Cameronia. Terapiasta voi olla apua, mutta kannattaa yrittää löytää käsiinsä terapeutti, hoitaja tai ihminen, jolle pelkotyöskentely on tuttua. Teitä on monia ja mahdollisuus on olemassa.

Kirjat ja tekstit eivät ratkaise ongelmaa eli ne eivät saata ihmistä ohjelmoimaan turvattomuuttaan turvallisuudeksi, mutta niiden kautta voi tutustua itsessä vallitsevaan minäntilaan ja saada suuntaa mitä kautta lähteä purkamaan ongelmaansa. Nykyelämässä on paljon mahdollisuuksia ja suuntia joihin kulkea.Tällaisessa ärsyke- ja mahdollisuustulvassa pelkominän voi olla todella helppo tai vaikea surffata. Toisaalta pelkoaan pääsee pakoon, kun koko ajan voi aloittaa jotain uutta, eikä mitään tarvitse viedä loppuun asti. Tai sitten pelkominä herkkyytensä kautta väsyy vilkkaaseen elämänmenoon ja jatkuviin ärsykkeisiin, kun mistään ei saa henkistä tukea matkalleen. Tällöin jonkinlainen terveydellinen umpikuja on yleensä väistämätön.

Jos pelko on ihmisen sisäisenä ongelmana valloillaan, tarvittaisiin jotain mihin peilata itseään, mutta välttämättä sellaista mahdollisuutta ei kulttuurimme ja yhteisömme tapojen ja näkemysten puolesta ole. Pelko on sen laatuinen sisäinen ongelma, että se saa epäilemään kaikkea. Kun vielä maailma ja elämä näyttävät yleisesti ottaen pyörivän melkoisen hullua ja kaoottista myllyä, mistä tietää mihin voi luottaa ja mihin päin elämässä mennä. Kun vielä pelon kohtaamiseen kuuluu se kuuluisa kärsivällisyys, ollaan usein haasteellisen tilanteen edessä: pitäisi löytyä kärsivällisyyttä ja luottamusta, mutta tietämättä mihin on valtavassa elämän valtameressä matkalla, on vaikea olla kärsivällinen, kun ei ole oikein varmuutta ja otetta mistään. Suosittelen tutustumaan mahdollisimman moniin erilaisiin näkemyksiin ja muodostamaan niistä oma mieli. Tämä luo tasapainoista sisäistä turvallisuutta.Läsnäolo Onnellisuus Sari Maanhalla (7)

Sisäinen turvallisuuden tunne antaa ihmiselle jonkinlaisen sisäisen oppaan ja luotsin, jonka varassa elämässä voi suunnistaa. Ilman sitä elämä tuntuu vielä kaoottisemmalta jopa suorastaan kauhukokemukselta ja loputtomalta selviytymistaistelulta. Sisäisen turvallisuuden tunteen elpyessä elämään tulee luonnostaan kärsivällisyys ja oikeanlainen rohkeus: voi tehdä asioita, joista itse pitää jäämättä niihin pakonomaisesti kiinni. Rentous ja avoimuus tulevat ilmapiiriksi. Luovuus elpyy ja epäily ja tunnoton tukahtunut levottomuus jää pois.

Oman (pelko)minän kanssa työskentelyssä tarvitaan siisä kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys on sitä, kun lähdet etsimään vilvoittavaa puuta, et virkistyäksesi sen varjossa keskellä paahdetta vaan odottaaksesi sen kukinnan pölyttymistä ja prosessoitumista hedelmäksi poimiaksesi sen ja kasvattaaksesi sen siemenistä oman puun, jolla saada oma varjo kuumien päivien varalle.

Jokaisen ihmisen elämänkulku on oma ja henkilökohtainen, vaikka linkittyykin olennaisesti toisten ihmisten elämään. Jokaisen on elettävä itse, kohdattava haasteensa eli istutettava niin sanotusti oma puunsa. Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä. Niin kuin puuta ei voi saada kasvamaan ei myös elämääkään voi saada tapahtumaan. On tietysti ihmisiä, jotka elävät elämäänsä siten, etteivät koskaan uskalla istuttaa puuta, koska puuhan voi kuolla tai jos se ei kasvakaan, sillä eihän ole varmaa, että se saa tarpeeksi valoa tai vettä, mitä jos liian kylmä tai kuuma pilaa sen. Sitten on heitä, jotka elävät elämäänsä siten, että istuttavat puun ja yrittävät sitä jo pienenä taimena kiskoa väkisin esiin, aivan kuin se voisi sillä tavoin kasvaa nopeammin suureksi puuksi. Tasapainoisesti eläminen on sitä, että istutettuaan puun, ihminen suojelee sitä, mutta antaa sen kasvaa ja nauttii siitä, kun se kasvaa.

Elämässä oleellista ei ole se, mitä me itse teemme ja saamme aikaan, vaan se mitä elämässä tapahtuu ja että olemme elämässämme läsnä juuri nyt, kun elämä tapahtuu. Se on harmoniaa. Jos ongelmasi on pelko- ja huoliorientoitunut minä, sen kohtaaminen alkaa asian hyväksymisestä, ei sen muuttamisesta toiseksi. Sinä et voi hokea itseäsi onnelliseksi tai turvalliseksi, mutta itseesi ja pelkoosi katsomalla voit tutustua itseesi. Pelkoa on käteltävä ja katsottava mistä se on tehty. Muuta tietä ei ole. Sisäinen turvallisuuden tunne on edellytys sille, että osaamme olla läsnä, silmät, korvat ja iho auki elämässämme, kun elämämme tapahtuu. Jos pelko on todellisuutemme tänään, sitten olemme läsnä siinä. Aivan kuin kova tuuli tuivertaa puutamme, voimme vain katsella mitä puulle tapahtuu. Näin voimme katsella myös omaa maisemaamme.

Sari Maanhalla

Mainokset

One response

  1. Nimetön

    Kiitos viisaista sanoista. Taisin oivaltaa jotain tata lukiessani.

    13.10.2017 4.07

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s