Havaintoja Vaeltajan Tieltä

Runomuotokuva

Millaiselta Sinä näytät runona?

Runomuotokuva Runonnäkijän teltta

RUNONNÄKIJÄN TELTTA – runomuotokuvia

Kalevalainen Metsänneito Annikki kutsuu sinua selvittämään Millaiselta Sinä näytät runona? Runomuotokuvien kirjoitusprosessi perustuu hiljaisuuteen ja yhdessä olemiseen. Runoilija katselee runomuotokuvattavaa ja hänessä vallitsevaa ilmapiiriä, ja erilaisten olemispuolien sävyt työstyvät tunnustelevan intuition kautta sanoiksi.

Runomuotokuvan tarkoitus ei ole arvioida toista ihmistä, vaan katsoa avoimesti ja pukea poeettinen tuntuma ja olemus sanoiksi. Sanaton vuorovaikutus ja nähdyksi tuleminen ovat runomuotokuvan keskeiset teemat. Runomuotokuvassa ihminen saa mahdollisuuden olla muusa, runoilijan innoittaja.

Tervetuloa selvittämään, miltä sinä näyttäisit runona!

Lauantaina 14.9.2019 klo 19.00 –>

Metsänneito Annikin asu perustuu filosofian tohtori Kaarina Kailon tutkimustyöhön. Asu on Kailon ja Asta Räsäsen toteuttama. (Kailo, K. 2018. Finnish Goddes mythology and the golden woman-climate change, earth-based indigenous knowledge and the gift. Lore & Loom 2018.)

Runonnäkijän teltta = Ekopsykologi Irma Heiskasen toteuttama Veden emon teltta, joka ilmentää alkuperäiskansojen perinnetietoa. Veen emo on ollut keskeinen hahmo mm. suomalaisessa mytologiassa ja kansanrunoudessa. (Heiskanen, I. 2017. Esiäitien kädenjäljillä – perinne-ekologista viisautta ja ornamenttikieltä. Lore & Loom.)

Runonnäkijänteltta – runomuotokuvat ovat osa Kesän jatkot -tapahtumaa.

KESÄN JATKOT VILLA VIENASSA

Kesän jatkot on poikkitaiteellinen kulttuuri-ilta, jossa juhlistetaan kesän vaihtumista syksyyn tunnelmallisissa merkeissä. Ulkoilmatapahtuma järjestetään Hietasaaren Villa Viena -karjalaiskylän pihapiirissä kalevalaisessa idyllissä, Oulun Hietasaaressa Vaaskiventie 12 .

OHJELMA:

19.30 Runolautakunta
20.00 Nisun Himo!
20.15 Olutjooga
20.45 Director’c Kat
21.00 Tulishow
21.30 Hentilä, Laikari & Salmela
22.00 Kari Tykylevitz Tykkyläinen
22.30 Esa Eloranta
23.15 Maya & Frozen Hippies

Sari Maanhallan runomuotokuvapiste avoinna koko illan.

Pihapiirissä on mahdollisuus omatoimiseen makkaranpaistoon. Omat makkarat siis mukaan!

Liput: 12 € ovelta, ennakkoon 11 €.

Järjestäjät: Huutomerkki ry ja Huvila ry

Tervetuloa!


Millaiselta Sinä näytät runona?

”Sinä olet runo. Joko sinut on kirjoitettu?” – Sari Maanhalla –

Runomuotokuvaan osallistuminen on mahdollisuus selvittää millaiselta Sinä näytät runona. Runoilijana katson Sinua, ilmapiiriäsi ja olemustasi ja heittäydyn sen varaan, että kirjoitan Sinusta runon. En keksi runoa enkä runoita Sinua, kirjoitan vain sen minkä näen paperille sanoiksi. Usko tai älä, Sinä todellakin olet jo runo. Jonkun täytyy vain kirjoittaa se näkyväksi. Muutamien minuuttien katselun jälkeen hahmo runolle on olemassa. Sitten kirjoitan sen valmiiksi ja puhtaaksi paperille, halutessasi luen näköisrunon Sinulle ja sitten saat sen mukaasi.

Jokaisesta ihmisestä voidaan kirjoittaa runo – itse asiassa usempia. Ihmiset ovat kiehtova yhdistelmä erilaisia ihmisyyden puolia, erilaisia yhdistelmiä luovuudesta ja herkkyydestä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, erityinen ja kaunis. Runomuotokuvan tarkoitus on nähdä ihminen kokonaisuutena ja nimenomaan runona.

Kysymys kuuluukin, haluatko tietää millaiselta Sinä näytät runona?

Minua voi pyytää mukaan erilaisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin yksityisiin tai yleisiin kirjoittamaan runomuotokuvia. Jos kiinnostuit, kysy ihmeessä lisää!

Sari Maanhalla
sari.maanhalla(at)gmail.com


Runomuotokuva

Mitä on runomuotokuva?

Runomuotokuvassa runoilija katselee toista ihmistä ja tekee hänestä näköisrunon. Ihminen, joka on katseltavana, voi istua aloillaan ja paikoillaan tai puhua ja liikkua, kunhan runoilija saa jonkinlaisen katsomisen mahdollisuuden elävässä tässä ja nyt tapahtuvassa kontaktissa. Runomuotokuva on runoilijan tulkinta toisesta ihmisestä, runomuotoinen lopputulema siitä, että ”minä näen sinut tällaisena juuri tässä ja nyt.”

Tapoja tehdä runomuotokuvia on varmasti yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Keskiössä on toisen ihmisen katsominen ja hänen olemuksensa ja minuutensa saavuttaminen. Olennaista on viipyminen ja huomionsa keskittäminen juuri siihen ihmiseen, jota parhaillaan katselee. Syntyy sen hetken luomus ja ihmiskuvaelma, jota voi kutsua runomuotokuvaksi, näköis- tai nimikkorunoksi, olen kuullut käytettävän myös nimitystä ”runomuotoinen analyysi.”

Tärkeintä runomuotokuvassa on elävä ihmiskontakti, kohtaaminen kasvotusten ja kirjoittamisen tapahtuminen tässä ja nyt. Näin päästään kohtaamisen luomaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen tavoittaa ihmisestä juuri sillä hetkellä olennainen.

Runomuotokuvani eivät ole ihmisen kuvaamista siitä mitä hän suoraan yksityiskohdiltaan fyysisesti on, vaan runokielen kautta pyrin kuvaamaan ihmisessä olevan tunnelman. On kiehtovaa miten jokaisella ihmisellä on aivan oma ainutlaatuinen tunnelmansa, joka paljastuu hyvin lyhyenkin katselmuksen jälkeen. Se on kuin ihmisen olemuksessa ja ympärillä leijuisi kaiken aikaa se hänen näköisrunonsa, ja minä poimin sen talteen. Runoilija omistautuu katseltavalle ihmiselle kokonaan. Tärkeää on kyky päästää kaikesta muusta irti, kadottaa jopa ympärillä oleva häly pois. On nähtävä vain tämä ihminen ja hänessä vallitseva ilmapiiri ja olemisen tasot.

Miten runomuotokuva syntyy?

Itse olen runomuotokuvailijana tunnelmaorientoitunut. Ihmisen olemuksesta, ilmapiiristä, hengestä, kehon kantamisen tavasta, katseesta, yms. syntyy yhteisvaikutelma, jota kutsun lähinnä tunnelmaksi. Päällimmäisenä näen ihmisestä sen mitä hän on konkreettisesti fyysisesti, mutta on tärkeää nähdä kaiken sen taakse. Olennaisempaa on nähdä enemmän kuin se mitä ihminen näyttää olevan fyysisesti. Runomuotokuvani harvoin koostuvat ulkoisen olemuksen yksiselitteisestä kuvaamisesta.

Tämä ns. taakse näkeminen on runomuotokuvan tekemisessä kaikista riemastuttavinta. Olen saanut kohdata runomuotokuvia tehdessä ihania ihmisiä ja persoonia, jotka runomuotokuvaan suostumalla antavat minulle mahdottoman paljon; ikkunan itseensä. Kaikki runomuotokuvien äärellä kohtaamani ihmiset ovat tarjonneet minulle ainutlaatuisia kokemuksia pysähtyä ja kokea heidän tunnelmansa. Se on riemastuttavaa ja kiitollista toimintaa.

Jokainen ihminen on kaunis ja ainutlaatuinen. Jokaisessa ihmisessä vallitsee säteilevä persoonallisuus, jolla on omat ihmeelliset piirteensä. Minulle on tärkeää löytää runomuotokuvaan jotain juuri tästä ihmisen aidoimmasta ytimestä.

Runomuotokuvien tekeminen on kuin virtaan heittäytymistä. Useimmiten tiedän ihmisestä vain hänen etunimensä ja sen, että juuri hän on pyytänyt minulta runomuotokuvan. Aluksi pää on ihan tyhjä, ihmettelevä, mutta hyvin vastaanottavainen. On merkillistä kuinka toinen ihminen ollessaan siinä katseltavana saa aikaan kaiken sen sanojen vuon. Se on kuin ihmisen lukemista, joka muuttuu sanoiksi.

Missä ja milloin runomuotokuva tehdään?

Yleensä runomuotokuva tehdään sen ihmisen pyynnöstä, josta runomuotokuva kirjoitetaan. Esimerkiksi erilaiset tapahtumat ovat oivallinen kenttä runomuotokuvalle: ihmiset ovat paikan päällä muun ohjelman vuoksi, ja olen ollut siellä ihan runomuotokuvia varten. Ihmiset voivat siinä samalla tulla sanomaan, että hei minä tahdon itsestäni runomuotokuvan.

Olen ollut hyvin erilaisissa tilanteissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa oheistoimintana runomuotokuvailemassa. Kaikenlaiset hyvin erilaiset ihmiset tulevat pyytämään runomuotokuvaa. Tilanne on ainutlaatuinen molemmille. Minä en tiedä mitään valmiiksi eikä tiedä runomuotokuvan tilaajakaan.

Käytännössä tämä merkitsee runoilijan ja muotokuvan tilaajan istahtamista aloilleen. Olen katsellut ihmistä, tavoitellut hänen tunnelmaansa ja alkanut sen jälkeen kirjoittaa. Kohtaamisen lopuksi olen kirjoittanut runon puhtaaksi ja antanut ihmiselle. Runomuotokuvassa liikutaan henkilökohtaisilla hyvin herkillä alueilla juuri siksi, että ihminen asettuu tuntemattoman katseltavaksi, ja antaa tämän laatia itsestään tekstin. Se on hyvin rohkeaa!

Olen vahvasti ja syvästi kiitollinen jokaiselle ihmiselle josta olen saanut kirjoittaa runomuotokuvan. Heovat olleet rohkeita ja koskettanut minua jokainen.  Koen olevani etuoikeutettu saadessani katsoa ihmistä ja luoda hänet runoksi.

Muotokuvien kirjoittaminen on ehdottomasti runouden riemustuttavin muoto: runous on tarkoitetutu ihmisille ja runoilijan tulisi elävää runoutta tehdäkseen saada runonsa jaettua ihmisille. Muotokuvarunouden julkaisuprosentti on täysi sata ja kontakti ihmisiin täydellinen.

Toistuuko runomuotokuvissa tietyt teemat?

Ehkäpä jokainen muotokuvapiirtäjä joka kerta ihmistä kuvatessaan piirtää kuvaan silmät, nenän, suun, korvat, jne.. mahdollisesti juuri sen tähden, että kaikilla ihmisellä jotakuinkin on nämä elementit itsessään. Toki ne ovat persoonallisen näköiset ja juuri siitä ihmisen tunnistaa. Näyttää myös siltä, että ihmisestä löytyy myös runomuotokuvaan tiettyjä samanlaisia ajatusmantereita, henkisiä ilmapiirejä ja maanosia, jolloin kyllä tietyt samankaltaiset elementit runokuvissa toistuvat.

Herkkyys ja luovuus eri muodoissaan ja sävyissään tulee yleensä kaikista ihmisistä esiin runomuotokuvaa tehdessä. Ehkä ne ovat luonteemme silmät ja korvat sekä suu. Ne ovat meillä kaikilla. Muuten runomuotokuvat ovat yksilöllisiä, ja yllättävät yleensä tekijänkin, että ahaa tällainen ihminen on siis kyseessä. Jokainen ihminen tuo jotain ainutlaatuista mukanaan, jotain aivan omaa ja tarkoitus on löytää sille sopivat sanat. Aina sanoja ei ole, silloin on maalailtava.

Runomuotokuvassa minulle onkin tärkeää tavoittaa jotain tietämisen ja yksiselitteisen kuvaamisen takaa. Usein ihmisistä välittyykin tunnelmia ja ulottuvuuksia, joille ei meinaa edes löytyä sanoja. Tällöin on maalattava sanoilla ja käytettävä runouden mahdollisuuksia maalata muotokuva ihmisestä sanoin. Runouden mahdollisuudet tässä ovat aivan erityisen ihmeelliset. Ja ehdottomasti paras puoli koko runomuotokuvailussa. Mekaaninen esimerkiksi suoraa kuvailua sisältävä sanojen käyttö ei tule kysymykseenkään – jokainen persoona on sen verran ihmeellinen ja ainutlaatuinen. On maalattava sanoin, kirjoittaminen ei riitä.

Runomuotokuvan alkuperä

Runomuotokuvia/ näköis- ja nimikkorunoja lienee ollut olemassa niin kauan kuin on ollut runoilijoitakin. Ja runoilijoitahan on ollut ainakin niin kauan, kuin on ollut ihmisiä. Suomessa toimii lukuisia runomuotokuvan kirjoittajia, joista kukin on omallaan tavallaan asiaansa orientoitunut ja vihkiytynyt. Tässä tekstissä esitetyt näkemykset edustavat omaa tapaani tehdä runomuotokuvaa.

Kirjoittamiseen liittyvässä kirjallisuudessa runomuotokuvien tekemistä on esitelty jo 80-luvulla. Niin ikään 80- 90-luvuilla erinäisillä kirjoittajakursseilla on yhtenä harjoitusmuotona sovellettu runomuotokuvien kirjoittamista. On opeteltu katsomaan toista ihmistä ja kirjoittamaan hänestä. Elävää runoutta syntyy elämää kuvaamalla ja yksi keskeinen elementti elämässä ovat toiset ihmiset. Katsomalla toista, katsot itseäsi ja opit itsestäsi. Runoilijoiden halu kuvata toista ihmistä runoin on yhtä sisäänrakennettua ja luonnollista kuin kuvataiteilijan kyky, halu ja tarve maalata toinen ihminen paperille kuvallisesti.

Turkulainen kirjoittajaryhmä Tapiiri on myös ottanut runomuotokuvien tekemisen kulttuurissa merkittäviä askelia viemällä eteenpäin tämän runouden muodon viestikapulaa. Kuten sanoin, runomuotokuvia on varmasti kirjoitettu yhtä kauan kuin on ollut olemassa runoilijoitakin. Kuka teki ensimmäisen runomuotokuvan, sitä ei kai voida tietää, mutta luulisin, että runouden historia on pullollaan runokuvauksia toisesta ihmisestä, joita tehdessään runoilija ei ensisijaisesti ajatellut tekevänsä runomuotokuvaa vaan silkasta inspiroituneesta tekemisen ja runouden hengestä halusi laatia toisesta ihmisestä runon. Runoilijana itselleni on aina ollut luontainen tapa lähteä liikkeelle toisesta ihmisestä.

Omat ensimmäiset runomuotokuvani kirjoitin 90-luvulla Kontinkankaan päiväkodin lapsista. Se oli runoilijan sisäsyntyistä kutsumusta ja luontainen tapa tallentaa lapsen olemuskuva paperille sanoin. Oli riemastuttava tunne nähdä lapsen persoonallinen tunnelma ja saada se sanoiksi paperille. Tämän jälkeen runomuotokuvan ovat kätteni ja aivojeni muodostaman yhtälön kautta saaneet palvelutalojen vanhukset, yksittäiset ihmiset runokeikkojen ja tilaisuuksien ohessa eri puolilla pohjoista Suomea. Myös erilaisten tapahtumien kylkiäisinä olen ollut kirjoittamassa runomuotokuvia.

Se on ainutlaatuinen tapa olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa: istua kasvokkain ja antaa runon tapahtua. Kiitokset kaikille niille rohkeille ja ihmeellisille ihmisille, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden kirjoittaa heistä runon.

Sari Maanhalla


Runomuotokuva

Mitä on runomuotokuva?

Runomuotokuvassa runoilija katselee toista ihmistä ja tekee hänestä näköisrunon. Ihminen, joka on katseltavana, voi istua aloillaan ja paikoillaan tai puhua ja liikkua, kunhan runoilija saa jonkinlaisen katsomisen ja tavoittamisen mahdollisuuden elävässä tässä ja nyt tapahtuvassa kontaktissa. Runomuotokuva on runoilijan tulkinta toisesta ihmisestä, runomuotoinen lopputulema siitä, että ”minä näen sinut tällaisena juuri tässä ja nyt.”

Tapoja tehdä runomuotokuvia on varmasti yhtä paljon kuin tekijöitäkin. Keskiössä on toisen ihmisen katsominen ja hänen olemuksensa ja minuutensa saavuttaminen. Olennaista on viipyminen ja huomionsa keskittäminen juuri siihen ihmiseen, jota parhaillaan katselee. Syntyy sen hetken luomus ja ihmiskuvaelma, jota voi kutsua runomuotokuvaksi, näköis- tai nimikkorunoksi, olen kuullut käytettävän myös nimitystä ”runomuotoinen analyysi.”

Tärkeintä runomuotokuvassa on elävä ihmiskontakti, kohtaaminen kasvotusten ja kirjoittamisen tapahtuminen tässä ja nyt. Näin päästään kohtaamisen luomaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen tavoittaa ihmisestä juuri sillä hetkellä olennainen.

Runomuotokuvani eivät ole ihmisen kuvaamista siitä mitä hän suoraan on, vaan erilaisten runokuvien kautta pyrin kuvaamaan ihmisestä huomaamani tunnelman. On kiehtovaa miten jokaisella ihmisellä on aivan oma ainutlaatuinen tunnelmansa, joka paljastuu hyvin lyhyenkin katselmuksen jälkeen. Se on kuin ihmisen olemuksessa ja ympärillä leijuisi kaiken aikaa se hänen näköisrunonsa, ja minä poimin sen talteen.

Runomuotokuvan teossa tietoista on ainoastaan kirjoittaminen ja katseleminen sekä suuntautuminen siihen, että laatii runon siitä miten näkee ja kokee toisen. Kaikki muu tulee kuin itsestään ”jostain.”

Arkisen elämän tiimellyksessä toisen ihmisen katsominen ja kohtaaminen voi hukkua ajatusten harhailuun, mutta runomuotokuvassa runoilija zoomaa tietoisen katsomisen yhteen ainoaan ihmiseen. Runoilija omistautuu katseltavalle ihmiselle kokonaan. Tärkeää on kyky päästää kaikesta muusta irti, kadottaa jopa ympärillä oleva häly pois. On nähtävä vain tämä ihminen ja hänessä vallitseva ilmapiiri ja olemisen tasot.

Runomuotokuvan kirjoittaminen ennalta tuntemattomasta ihmisestä on helpompaa kuin tutusta ihmisestä kirjoittaminen. Tuntematonta ihmistä voi katsoa avoimesti ja suoraan. Pienikin tuttavuus tuo katselemiseen ulottuvuuden, jolloin ihmisestä tietää jotain. Runomuotokuva on mahdollista tehdä hyvinkin läheisestä ja tutusta ihmisestä, mutta haasteena tällöin on tietämisen ohi kulkeminen. Ihminen on yleensä monipuolisempi ja ihmeellisempi kokonaisuus kuin mitä tiedolla voimme  kuvata. Arkipäivän asennoitumisemme toisiin on loksahtanut rutiinilokeroihin. Tutusta ihmisestä kirjoittaessaan on vaellettava kaiken tietämisen tuolle puolen.

Miten runomuotokuva syntyy?

Itse olen runomuotokuvailijana tunnelmaorientoitunut. Ihmisen olemuksesta, ilmapiiristä, hengestä, kehon kantamisen tavasta, katseesta, yms. syntyy yhteisvaikutelma, jota kutsun lähinnä tunnelmaksi. Päällimmäisenä näen ihmisestä sen mitä hän on konkreettisesti fyysisesti, mutta on tärkeää nähdä kaiken sen taakse. Olennaisempaa on nähdä enemmän kuin se mitä ihminen näyttää olevan fyysisesti. Runomuotokuvani harvoin koostuvat ulkoisen olemuksen yksiselitteisestä kuvaamisesta.

Tämä ns. taakse näkeminen on runomuotokuvan tekemisessä kaikista riemastuttavinta. Olen saanut kohdata runomuotokuvia tehdessä ihania ihmisiä ja persoonia, jotka runomuotokuvaan suostumalla antavat minulle mahdottoman paljon; ikkunan itseensä. Kaikki runomuotokuvien äärellä kohtaamani ihmiset ovat tarjonneet minulle ainutlaatuisia kokemuksia pysähtyä ja kokea heidän tunnelmansa. Se on riemastuttavaa ja kiitollista toimintaa.

Jokainen ihminen on kaunis ja ainutlaatuinen. Jokaisessa ihmisessä vallitsee säteilevä persoonallisuus, jolla on omat ihmeelliset piirteensä. Minulle on tärkeää löytää runomuotokuvaan jotain juuri tästä ihmisen aidoimmasta ytimestä.

Runomuotokuvien tekeminen on kuin virtaan heittäytymistä. Useimmiten tiedän ihmisestä vain hänen etunimensä ja sen, että juuri hän on pyytänyt minulta runomuotokuvan. Aluksi pää on ihan tyhjä, ihmettelevä, mutta hyvin vastaanottavainen. On merkillistä kuinka toinen ihminen ollessaan siinä katseltavana saa aikaan kaiken sen sanojen vuon. Se on kuin ihmisen lukemista, joka muuttuu sanoiksi.

Missä ja milloin runomuotokuva tehdään?

Yleensä runomuotokuva tehdään sen ihmisen pyynnöstä, josta runomuotokuva kirjoitetaan. Esimerkiksi erilaiset tapahtumat ovat oivallinen kenttä runomuotokuvalle: ihmiset ovat paikan päällä muun ohjelman vuoksi, ja olen ollut siellä ihan runomuotokuvia varten. Ihmiset voivat siinä samalla tulla sanomaan, että hei minä tahdon itsestäni runomuotokuvan.

Olen ollut hyvin erilaisissa tilanteissa, tilaisuuksissa ja tapahtumissa oheistoimintana runomuotokuvailemassa. Kaikenlaiset hyvin erilaiset ihmiset tulevat pyytämään runomuotokuvaa. Tilanne on ainutlaatuinen molemmille. Minä en tiedä mitään valmiiksi eikä tiedä runomuotokuvan tilaajakaan.

Käytännössä tämä merkitsee runoilijan ja muotokuvan tilaajan istahtamista aloilleen. Olen katsellut ihmistä, tavoitellut hänen tunnelmaansa ja alkanut sen jälkeen kirjoittaa. Kohtaamisen lopuksi olen kirjoittanut runon puhtaaksi ja antanut ihmiselle. Runomuotokuvassa liikutaan henkilökohtaisilla hyvin herkillä alueilla juuri siksi, että ihminen asettuu tuntemattoman katseltavaksi, ja antaa tämän laatia itsestään tekstin. Se on hyvin rohkeaa!

Olen vahvasti ja syvästi kiitollinen jokaiselle ihmiselle josta olen saanut kirjoittaa runomuotokuvan. Heovat olleet rohkeita ja koskettanut minua jokainen.  Koen olevani etuoikeutettu saadessani katsoa ihmistä ja luoda hänet runoksi.

Muotokuvien kirjoittaminen on ehdottomasti runouden riemustuttavin muoto: runous on tarkoitetutu ihmisille ja runoilijan tulisi elävää runoutta tehdäkseen saada runonsa jaettua ihmisille. Muotokuvarunouden julkaisuprosentti on täysi sata ja kontakti ihmisiin täydellinen.

Minua voi pyytää tapahtumiin, tilaisuuksiin runomuotokuvia kirjoittamaan.

Toistuuko runomuotokuvissa tietyt teemat?

Ehkäpä jokainen muotokuvapiirtäjä joka kerta ihmistä kuvatessaan piirtää kuvaan silmät, nenän, suun, korvat, jne.. mahdollisesti juuri sen tähden, että kaikilla ihmisellä jotakuinkin on nämä elementit itsessään. Toki ne ovat persoonallisen näköiset ja juuri siitä ihmisen tunnistaa. Näyttää myös siltä, että ihmisestä löytyy myös runomuotokuvaan tiettyjä samanlaisia ajatusmantereita, henkisiä ilmapiirejä ja maanosia, jolloin kyllä tietyt samankaltaiset elementit runokuvissa toistuvat.

Herkkyys ja luovuus eri muodoissaan ja sävyissään tulee yleensä kaikista ihmisistä esiin runomuotokuvaa tehdessä. Ehkä ne ovat luonteemme silmät ja korvat sekä suu. Ne ovat meillä kaikilla. Muuten runomuotokuvat ovat yksilöllisiä, ja yllättävät yleensä tekijänkin, että ahaa tällainen ihminen on siis kyseessä. Jokainen ihminen tuo jotain ainutlaatuista mukanaan, jotain aivan omaa ja tarkoitus on löytää sille sopivat sanat. Aina sanoja ei ole, silloin on maalailtava.

Runomuotokuvassa minulle onkin tärkeää tavoittaa jotain tietämisen ja yksiselitteisen kuvaamisen takaa. Usein ihmisistä välittyykin tunnelmia ja ulottuvuuksia, joille ei meinaa edes löytyä sanoja. Tällöin on maalattava sanoilla ja käytettävä runouden mahdollisuuksia maalata muotokuva ihmisestä sanoin. Runouden mahdollisuudet tässä ovat aivan erityisen ihmeelliset. Ja ehdottomasti paras puoli koko runomuotokuvailussa. Mekaaninen esimerkiksi suoraa kuvailua sisältävä sanojen käyttö ei tule kysymykseenkään – jokainen persoona on sen verran ihmeellinen ja ainutlaatuinen. On maalattava sanoin, kirjoittaminen ei riitä.

Runomuotokuvan alkuperä

Runomuotokuvia/ näköis- ja nimikkorunoja lienee ollut olemassa niin kauan kuin on ollut runoilijoitakin. Ja runoilijoitahan on ollut ainakin niin kauan, kuin on ollut ihmisiä. Suomessa toimii lukuisia runomuotokuvan kirjoittajia, joista kukin on omallaan tavallaan asiaansa orientoitunut ja vihkiytynyt. Tässä tekstissä esitetyt näkemykset edustavat omaa tapaani tehdä runomuotokuvaa.

Kirjoittamiseen liittyvässä kirjallisuudessa runomuotokuvien tekemistä on esitelty jo 80-luvulla. Niin ikään 80- 90-luvuilla erinäisillä kirjoittajakursseilla on yhtenä harjoitusmuotona sovellettu runomuotokuvien kirjoittamista. On opeteltu katsomaan toista ihmistä ja kirjoittamaan hänestä sanoin. Elävää runoutta syntyy elämää kuvaamalla ja yksi keskeinen elementti elämässä ovat toiset ihmiset. Katsomalla toista, katsot itseäsi ja opit itsestäsi. Runoilijoiden halu kuvata toista ihmistä runoin on yhtä sisäänrakennettua ja luonnollista kuin kuvataiteilijan kyky, halu ja tarve maalata toinen ihminen paperille kuvallisesti.

Turkulainen kirjoittajaryhmä Tapiiri on myös ottanut runomuotokuvien tekemisen kulttuurissa merkittäviä askelia viemällä eteenpäin tämän runouden muodon viestikapulaa. Kuten sanoin, runomuotokuvia on varmasti kirjoitettu yhtä kauan kuin on ollut olemassa runoilijoitakin. Kuka teki ensimmäisen runomuotokuvan, sitä ei kai voida tietää, mutta luulisin, että runouden historia on pullollaan runokuvauksia toisesta ihmisestä, joita tehdessään runoilija ei ensisijaisesti ajatellut tekevänsä runomuotokuvaa vaan silkasta inspiroituneesta tekemisen ja runouden hengestä halusi laatia toisesta ihmisestä runon. Runoilijana itselleni on aina ollut luontainen tapa lähteä liikkeelle toisesta ihmisestä yhtälailla kuin kuvataiteilijat vuosisatoja ovat inspiroituneet ihmisolemuksesta kuvin, runoilija tekee samaa sanoin.

Omat ensimmäiset runomuotokuvani kirjoitin 90-luvulla Kontinkankaan päiväkodin lapsista. Se oli runoilijan sisäsyntyistä kutsumusta ja luontainen tapa tallentaa lapsen olemuskuva paperille sanoin. Oli riemastuttava tunne nähdä lapsen persoonallinen tunnelma ja saada se sanoiksi paperille. Tämän jälkeen runomuotokuvan ovat kätteni ja aivojeni muodostaman yhtälön kautta saaneet palvelutalojen vanhukset, yksittäiset ihmiset runokeikkojen ja tilaisuuksien ohessa eri puolilla pohjoista Suomea. Myös erilaisten tapahtumien kylkiäisinä olen ollut kirjoittamassa runomuotokuvia.

Se on ainutlaatuinen tapa olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa: istua kasvokkain ja antaa runon tapahtua. Kiitokset kaikille niille rohkeille ja ihmeellisille ihmisille, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden kirjoittaa heistä runon.

Sari Maanhalla