Uusi näkökulma elämään uupumisen jälkeen – Vauhtikierteestä tasapainoon

Uupuminen on mahdollisuus, joka avaa uusia näkymiä elämään.

Ylivastuullisuus ja epäonnistumisen pelko voivat saada aikaan tuhoisan kierteen, jonka lopputuloksena on uupuminen.

Kaarina sai huomata, että uupuminen voi olla myös lahja. Siitä toivuttuaan voi nähdä elämän toisesta näkökulmasta, rikkaampana ja onnellisempana.
Kaarina, 37,  nimittää itseään uupujaksi. Sellainen on hänen mielestään ihminen, jonka tyypillinen olemassa olemisen tapa on levoton puuhasteleminen ja rauhaton mieli.
Ihminen tarvitsee mielekästä tekemistä, mutta uupujan asenne tekemiseen on vääristynyt, Kaarina sanoo kokemuksen äänellä. Hänen elämäänsä uupumus tuli täydellä painollaan laittaen koko elämän uusiksi.

Uupujalle on tyypillistä, että kun yksi velvollisuus on hoidettu, on jonossa odottamassa uusia. Flunssat ja vatsapöpöt yrittävät hidastaa vauhtia. Myös muita selittämättömiä fyysisiä oireita löytyy ja henkilö on altis pienille onnettomuuksille. Nyrjäytetty nilkka hidastaa hetkeksi menemistä. Pakollinen lepo auttaa akuuttiin fyysiseen ja henkiseen uupumiseen. Mutta kun sairaudesta on toivuttu, vauhti jatkuu taas.

Pakko pysähtyä

Uupuja pakotetaan pysähtymään. Silloin kaikki se minkä tähden on ponnistellut ja pitänyt kierroksia yllä, menettää merkityksensä. Ei ole enää väliä sillä tekeekö työnsä hyvin ja saako siitä hyväk-syntää, kun tulee toisenlaiset tosiasiat tarkasteltavaksi.
Vauhtikierre päättyy siinä vaiheessa, kun voimat loppuvat kokonaan. Uupujan rehkiminen voi päättyä masennukseen tai hän voi sairastua johonkin vakavaan fyysiseen sairauteen. Kaarinan kohdalla kävi niin, että uupumus valahti päälle täydellisenä. Hän ei jaksanut enää nousta sängystä ylös ja jopa suihkuun meneminen oli suuri saavutus, jos sen jaksoi tehdä.
Uupumisen jälkeen on mahdollista nähdä asiat toisin. Mieli saa mahdollisuuden levätä jo yksinkertaisesti siitä syystä, että ei ole enää jäljellä voimia, joilla ponnistella.  Se on samanaikaisesti valtaisa helpotus, mutta myös järkyttävä kauhun tila, Kaarina kuvaa.

Ylitunnollinen uupuu

Ylikorostunut tunnollisuus ja epäonnistumisen pelko ovat uupujan ominaispiirteitä. Tekemisiä sävyttää täydellisyyden tavoittelu ja kauhu asioiden pieleen menemisestä. Tällöin on vaara ponnistella enemmän kuin jaksaisi. Levottomuus astuu kuvioihin ja saa aikaan ”touhuamista.”

Kaarina kertoo, että touhuaminen saattaa tuntua jopa mahtavalta; olla niin monessa täysillä mukana. Ongelma on siinä, että kierrokset jäävät päälle. Silloin kun on aikaa hengähtää, on mielen päällä edelleen jatkuva kestojännitys ja huoli tekemättömistä asioista, kuvailee Kaarina.

Keskeiseksi uupumiseen johtavaksi tekijäksi Kaarina nimeääkin pakkomielteisen suhtautumisensa tekemiseen. Asiat on ollut pakko tehdä mahdollisimman pian valmiiksi.
Pakkomielteisen ihmisen ongelma on siinä, että ajatukset ovat niin kiinni tekemättömissä asioissa, että vapaa-aikanakaan ei pääse palautumaan. Kaarina kertookin, että lepääminen on taito, joka häneltä on puuttunut. Vaikka hän osaa fyysisesti laiskotella, lepo ei auta mieltä, koska mieli työstää jatkuvasti jotakin. Puuttuu taito osata päästää irti. Mieli tarvitsee omat hengähdystaukonsa.

Suorittajan elämäntapa

Usein ajatellaan, että työ aiheuttaa uupumisen. Kaarina kuitenkin painottaa, että uupumisen taustalla voi olla vuosien, jopa vuosikymmenten tuhoisa elämäntapa. Suorittamiseen taipuvainen luonne on suorittaja jo yleensä kouluaikana ja huolehtii koko ajan jostain. Tällainen ihminen ajautuu tekemisen kierteeseen, jossa juoksee itsensä näännyksiin.
Uupuminen on se lopullinen äänekäs oire, jonka ihminen kuulee ja silloin hän pysähtyy.
Kaarina vertaa uupumista päihteiden käyttöön. Päihdeongelmainen ratkaisee mielen tuskansa juomalla pullosta.
Uupuja käyttää tekemistä, se on ollut minun päihteeni, Kaarina kuvailee.

Koska Kaarina pitää uupumusta syvempien ongelmien oireena, on hän sitä mieltä, että onnekkaita ovat he, jotka uupuvat. Hän ei toivo uupumista kenellekään ja toteaa, etteivät sellaiset ihmiset uuvukaan, joilla on ”palikat kohdallaan.”
Meillä, jotka uuvumme, on itsetunto-ongelmia tai muuta vastaavaa. On onni uupua, koska sitten on mahdollisuus alkaa käsitellä asioita.

Kohti elpymistä

Uupumisen voittaminen on vaatinut paljon psyykkistä ponnistelua. Kaarina kertoo, että on olennaista tietää minkä keskellä elää, mutta tieto ei riitä.
Elpymisen avain on siinä, että kerii vuosien aikana muodostuneen tuhoisan vyyhdin pois itsestään.
Kaarinalle tuli tarve tarkistaa elämänsä. Hän haki ja sai keskusteluapua. Hän kertoo puhuneensa ensin uupumisestaan ja alakulostaan, mutta myöhemmin uupumisen alta löytyi muita ongelmia. Erityisenä löytönä Kaarina pitää taipumustaan ylivastuullisuuteen.
Jatkuva huolehtiminen on ollut tapani olla olemassa. Se puolestaan liittyy sisäisiin pelkoihini, Kaarina tietää.

Kaarina alkoi opetella toisenlaista tapaa olla olemassa. Uupumiseen liittyi myös pettymystä ja itsesyytöksiä, paljon sisäistä kipua. Mutta minun elämäänihän tämä on, uupumisen syvimpiä hetkiä myöten, hän tiivistää.

Kaarina kertoo, että asioiden jakamisen lisäksi mielen lepo on ollut osa elpymistä. Nykyihminen käyttää työssään enemmän mieltään kuin kehoaan ja ihmisen mielenkin pitää palautua. Pelkkä lepo uupumuksen hoitona on Kaarinan mielestä kyseenalaista. Levon jälkeen uupuja on taipuvainen solahtamaan tuhoisaan kierteeseen takaisin.

Sisäisesti onnellinen

Kaarina kertoo välillä yhä havahtuvansa tekemisen kierteen keskeltä ja kuulee itsensä sanomassa itselleen: se tekee sitä taas. Nykyään hän saa kierrokset poikki suhteellisen pian. Tässä auttaa uupumuksen mukanaan tuoma keskeinen oppi: vaikka ravaa maailman ääriin mitä tahansa saavuttamassa ja saa sen, niin ei kuitenkaan voi olla sisäisesti onnellinen.
Auttaa, kun tietää ettei mitään aarretta tai suurta palkintoa ole olemassa. Minulla on jo kaikki edellytykset olla onnellinen tässä juuri nyt, Kaarina kiteyttää uuden filosofiansa.

Elpymisessä Kaarinaa auttaa tunnemaalaaminen. Hän harrastaa myös mietiskelyä ja musiikkia.

Ihmisen mieli tarvitsee myönteistä elvyttävää toimintaa joka päivä.

Kaarina etsii tasapainoista suhtautumista elämään: lepoa tai toiminta sopivassa suhteessa. Toisille uupujille Kaarina haluaa sanoa, että olennaista on ymmärtää, että levon lisäksi tarvitsee oman elämänsä henkistä työstämistä, sillä uupumisen juuret ovat syvemmällä.
Kaarina tunnustaa, että uupumisen jälkeen häntä pelotti alkaa taas toimivaksi ihmiseksi. Olisi ollut houkuttelevampaa jäädä passiiviseksi. Ei olisi ollut sitä riskiä, että menee pieleen taas.
Lopulta itsetutkiskelu, johon uupuminen minut pakotti, sai minusta esiin sellaisia piirteitä, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Se herätti elämänhaluni ja uteliaisuuteni. Yhdessä nämä ovat kutsuneet minut takaisin elämään.

Kuva ja teksti: Sari Maanhalla
Julkaistu Käsi kädessä lehti 2/2011