Pimeä

Syksy on niin kaunis ja vallaton. Villieräinpeura. Kiivaat terävät askeleet, nopea kulku,

ja syksy on niin eleganssi, ihmeitä täynnä,
ja se kylmää asettaa ja puut riisuu paljaaksi

ja sinun rannallasi on ollut niin paljon joutomaata,
ja kätesi ovat olleet niin kipeät yöstä,
ja sinä lasket kurkiaurojen määrää ja
tiedät, ne ovat kiivaita lintuja.

Sinä lakaiset pihakatukiviä,
tunnustelet mielesi pintaa ja
karkea harja kuin ajan kieli,
lehtiä siirtää.

ja kaikki menneisyyden kasat
tuuli levittää ja
oksistossa laulaa paljas orpo lintu,

kun muut ovat
jo menneet lämpörintamalle

ja kuolleet kukkavarret
ja oranssi kuu,
sinun surusi ruukkumaljassa

halla varjoihin tarttuu,
aurinko vielä koettaa puuhata

ja pian kaikki varjoksi muuttuu
ja kaamos laulaa laulujaan
sinä hellit pimeää
ja annat itsellesi luvan olla hyvin,
ja sinä olet kaunis,

vaikka olet kalpea pimeän luu,

ja anna alakulon pihatietä astella,
keitä sille teetä,
kutsu sisään huoneeseen,
sytytä kynttilä,
yhdessä puhutte asioita,

ja sinä olet niin kaunis,
vaikka olet kalpea,
ja vaikka on musta marraskuu,

olet niin luonnollinen,
kun et yritä lentää
ja valoja rakentaa,

vaan kättelet pimeää
ja tanssit sen kanssa
on vaalittava mielensä multamaata,
lepo on annettava,
jotta kasvusilmut laulavat,

ja sinä olet niin kaunis silloinkin,
kun lunta sataa
ja lapion kita on kuin ajan raastinrauta

ja sinä siirrät lunta
kuin satanutta surua,
ja maalaat mielenkuvia,
lumilintu sinun kaihoisassa huoneessasi

kuura syö kaikkeutta
ja jää palaa kaikessa
pimeä yösi on täynnä
levottomuuden joukkoja.

Odotat kangastusta tai jotain,
mutta jäähän sulaa harvoin aukkoja,
ja sinun pimeä yösi on sinun nimesi nyt
ja pian aurinko alkaa taas askarrella

ja taittaa kaamosta,
maa on avattava
ja sinä olet niin kirkas
ja innokas pimeän jäljiltä.

Sari Maanhalla