Särkyminen on kaunista, osa II

Särkyminen ja mielen rikkoutuminen ovat yhtä kuin kärjistynyt mielen kaaostila, joka tapahtuu ihmisessä vallitsevan luovuuden energian tukahtumisen vuoksi ja juuri herkkyyden kautta. Tosi asiassa mieli ei mene rikki vaan ihmisen lahjakkuus, herkkyys, luovuus ja osallisuus saavat kolhuja ja alkavat toteutua epäterveellä tai tukahtuneella tavalla. Tästä seuraa monia epätasapainoisia mielenprosesseja, joita kutsutaan erilaisilla nimityksillä.

Masentuneen mielen haaste ovat tunteet ja tunnetaidottomuus. Kaikki tunteet ja herkkyys niihin liittyen kuuluvat kaikkien ihmisten sisäisen maiseman repertuaariin. Masennusnimiseen mielen kaaostilaan päätyneellä ihmisellä on ongelmia niissä taidoissa, jotka edistävät sitä, että mielen päälle ei pääse kertymään elämättömiä tunteita. Masennus on useimmiten mielen lamatila, jossa mielen terve energiavirta lukittuu kerääntyneistä tunteista. Kaikki tunteet ovat energiaa ja kun niiden energiaa ei tunneta, syntyy masennusniminen mielenlukko eli lamaannustila. Masennus syntyy siis tunnetaidottomuuden seurauksena ja tunnetaidottomuus on luonnollinen seuraus siitä, ettei kukaan ole opettanut tarvittavia tunnetaitoja. Masentunut mielenkuva syntyy äärimmäisen hienovaraisen luovan herkkyyden tukahtuneista ja vääristyneistä prosesseista. Masennus on päätepiste pitkään jatkuneelle tukahtuneelle mielenprosessille, jonka jäljet voidaan havaita jopa aivoista ja kehosta.

Skitsofrenia on lahjakkaan ihmisen tragedia: järkijään kaikki ihmiset, joiden mielentilasta on tehty skitsofrenianiminen johtopäätös, ovat hyvin lahjakkaita. Lahjakkuus ei sinänsä ole ongelma vaan se, että kukaan ei ole opettanut miten käyttää lahjakkuutta ja kuinka yhdistää samaan elämään luovuuden syvä vuo ja järkevä velvollisuuksien elämä. Skitsofrenia on kyvyttömyyttä laittaa sisäisesti rajoja erilaisten mielenprosessien välille. Kaikki ihmiset ovat lahjakkaita ja luovia, järkeviä ja osaavia, mutta skitsofreenisen mielentilan omaavan ihmisen olemusta kuvaa erityinen sensitiivinen älykkyys, jossa tarvitaan erityisen vahvoja sisäisiä suunnistustaitoja, jotta luova kuvittelu ja todellisuus voidaan erottaa toisistaan. Kyse ei ole sairaudesta vaan tietyn sisäisen taidon puutteesta.

Maanisdepressiivinen mielenasetelma puolestaan syntyy siitä, kun ihmisellä on ongelmia suunnata energiaansa terveellä tavalla tasapainoisesti itseen sekä ulkopuoliseen maailmaan. Säilyttääkseen energiatasapainonsa ihminen tarvitsee tietoisia energiansuuntaamistaitoja, jotka useimmilta modernin ajan ihmiseltä puuttuvat. Tästä aiheutuu mielen kärjistyneet tolat. Mielen depressiivinen tila muodostuu siten, että valtava määrä energiaa pakkautuu vähitellen mieleen, joka on omiaan lukittamaan kehoa ja mieltä saaden erilaiset kielteiset tunnetilat korostumaan. Arkipäiväisessä elämässä vallitsevaa energiaa ei osata käyttää vaan se tiivistyy ihmiseen lamaannustilaksi. Maanisuus on sama energiansuuntaamisongelma, mutta siinä sisälle pakkautunut energiamäärä räjähtää ympäristöön vilkkaana ja epäterveenä toimintana.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä on siis kyse sellaisten sisäisten taitojen puutteesta, joilla suunata jokapäiväisessä elämässä energiansa oikein: ongelman alkujuuri on yleensä siinä, että omaa elinvoimaa ei edes tiedosteta, omaa sisäistä luovaa toimijan energiaa, jolloin se jää käyttämättä tai suuntautuu vääriin kohteisiin. Näin rakentuu epätasapainoisia mielialojen häiriötiloja. Myös erilaiset addiktiot, kuten alkoholismi ja muut päihdeongelmat tai läheisriippuvuus, ilmentävät samoja kyvyttömyyksiä omistaa oma sisäinen herkkyyden ilmentämä elämänenergia, josta seuraavat vaikeudet suunnata luovuuttaan ja lahjakkuuttaan sisäisestä itsestä ulkopuoliseen maailmaan. Ylipäätään terveysongelmien ydin on juuri tässä.

Useat kärjistyneet mieliruumiin kaaostilat johtuvat siitä, että ihmistä ei ole opetettu lahjakkaaksi toimijaksi, joka tunnistaa omat ainutlaatuiset voimavaransa ja energiansa ja joka suuntaa nämä voimavaransa maailmaan rakentavalla tavalla vaan ennemminkin ihminen on opetettu mekaanisiksi suorittajaksi, joka yrittää arvata, mitä itsestä halutaan toimien sen mukaan. Elämää ei ole tarkoitettu ulkoapäin meihin tulevaksi vaatimusten näyttämöksi, jonka mittarit meidän tulee täyttää vaan meidän on tutustuttava itseemme ja erityislahjakkuuteemme ja tuotava se uniikki lahjakkuuden energia maailmaan omalla tavallamme. Tästä muodostuu onnellisen ja rikkaan elämän yhtälö. Siinä yhtälössä herkkyys on olennainen.

Nykyelämä on täynnä hienoa tekniikkaa ja ulkoista osaamista, mutta kaiken kiivaassa melskeessä syvemmät henkisemmät arvot kokevat kaltoinkohtelun. Se on yhteinen teema kaiken ikäisten ihmisten joukossa elintasosta ja toimeentulosta, koulutuksesta tai muusta ulkoisesta tilasta huolimatta. Tätä yhteistä asioiden ilmapiiriä ja tolaa herkimmät oireilevat eikä se ole ollenkaan ongelma vaan meidän kaikkien mahdollisuus alkaa syventää elämässä olemisen tapaa pintatason puuhastelijasta syväksi kokijaksi ja uniikin lahjakkuutensa toteuttajaksi. Herkkyys on voimavara ja suunnannäyttäjä niin yksilön henkilökohtaisessa elämänimisessä matkassa kuin ylipäätään ihmisen matkassa evoluutioprosessiin kuuluvana oliona.

Herkkyys liittyy keskeisesti luovuuteen ja luovuus puolestaan on olennainen energeettinen tekijä, jotta ihminen voi nivoutua osaksi elämää eli osallistua elämään. Tukahtuneissa mielentiloissa kuten masennuksessa, ahdistuksessa tai piinaavassa levottomuudessa on kyse luovan sisäisen energiansa ongelmista. Joko tämä voima ei ole käytössä tai se suuntautuu väärin. Kun oman luovan herkkyysvoiman saa valjastettua käyttöön, on se valtava luonnollinen voimavara.

Herkkyydestä käsin eläminen ja toimiminen ovat oman syvimmän itsen ja sen ainutlaatuisen lahjakkuuden käyttämistä elämän hyväksi. Tällaista elämisentapaa tarvitsevat kaikki, mutta useimmat meistä on opetettu luopumaan herkkyyden kuuntelemisesta ja elämään suorittamisesta, pätemisestä ja korostuneesta hallinnasta ja järkevyydestä käsin. Näin saa rakennettua itselle ulkoisesti hyvän elämän, mutta se voi olla oudon tyhjä ja mekaaninen ja ajaa kärjistyneisiin kaaostiloihin, jotka voivat ilmetä erilaisina terveysongelmina mieliruumiissa.

Onnellisuuden, hyvinvoinnin ja harmonian yhtälö saadaan aikaan sellaisessa elämänkulussa, jossa oma herkkyys on valjastettu elämää palvelevaan käyttöön. Tämä merkitsee luovuutensa ja lahjakkuutensa tunnistamista ja suuntaamista sellaiseen toimintaan, mikä itselle on ominta. Toiselle se on suuntautuminen auttamistyöhön hoiva-alalle, toiselle taiteellinen työ tai kolmas voi palvella korjaten toisten terveyttä, autoja tai taloja.

Herkkyyden virittämä lahjakkuus ja lahjakkuuden sisältämä herkkyys ovat jokaisessa ihmisessä henkilökohtaisesti tapahtuva prosessi, jonka energia voidaan suunnata mihin tahansa toimintaan. Jos näin ei tapahdu, terveysongelmat ilmenevät väistämättä. Suuri nykyelämänmenon haava aiheutuu siitä, että luovuutta ja herkkyyttä pidetään taiteilijoiden ominaisuutena, jolloin herkkyys kokee väkivallan tekoja, joissa ihminen pakotetaan mekaaniseksi toimijaksi ”vähemmän luovalle alalle” vaikka virtaavaa avointa luovuuden ilmapiiriä tarvitaan kaikessa toiminnassa.

Nykyihmisen yksi suurimmista tragedioista on kadottaa yhteys herkkyyteensä. Sen kautta ihminen menettää luovuutensa ja osallisuutensa, sillä herkkyys on kirjaimellisesti ihmisen henkinen iho, kuudes aisti.

Niin sanottuja yliherkkiä ihmisiä ei ole olemassakaan, vaan mielenterveyteen liittyvät ongelmat johtuvat yksinkertaisesti siitä, että kukaan ei ole opettanut elämään herkkyyden kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen ei osaa jotakin vaan, että hän on elämässään saanut enemmän toistoa sen puolesta, että herkkyys ja luovuus pitää sivuuttaa ja niiden sijasta on ohjattu tarttumaan, saavutukseen, suoritukseen ja palkintoon. Tähän ilmapiiriinhän yleinen päivittäinen elämä perustuu. Tämä on omiaan muuttamaan ihmisen sisäisen käsikirjoituksen ulkoiseksi, jossa juuri herkkyys vahingoittuu. Toisin sanoen kukaan ei ole antanut ihmiselle lupaa herkkyyteen, jolloin siihen liittyviä sisäisiä taitojakaan ei pääse syntymään ja herkkyys jää ominaisuudeksi, joka lähinnä haavoittaa. Kun herkkyys ei ole käytössä, ihminen ajautuu elämään itseään kuormittavasti ja näin tie terveysongelmille on pedattu. Mielen särkyminen on hyvä esimerkki herkkyyden voimasta: se saa ihmisen tuntemaan sisäistä kipua, jotta ihminen ikään kuin särkyisi vapaaksi itsensä kaltoinkohtelusta.

Vastaavasti ihminen voi kovettaa itsensä, mutta yleensä herkkyys on sen verran elinvoimaista, että se onnistuu erinäisin oirein huutamaan ihmisen tekemän muurin yli saadakseen huomion, saadakseen ihmisen palaamaan elämään herkkyydestään käsin. Kovettuminen ei ole mikään ihanneratkaisu, mutta moni valitsee sen ratkaistakseen herkkyyden pitämän sisäisen metelin. Herkkyys metelöi tietysti aiheesta, mutta sen terve huomiontarve voi pohjimmiltaan tuntua syvänä sisäisenä kauhuna. Näin voi tulla helpommaksi vaihtoehdoksi kovettaa itsensä. Jotta herkkyys voi olla ihmiselle voimavara, tarvitsee ihminen sisäisiä taitoja vetääkseen rajoja itsen ja maailman välille, mutta tämä on tervettä ja täysin eri asia kuin itsensä kovettaminen.

Rikkoutuminen eli tasapainon menetys ja oireiden ilmaantuminen ovat mahdollisuus, sillä rikkoutuminen murtaa ihmisessä vallitsevan epäterveen pintamuurin ja paljastaa esiin uniikin hauraan ja aidon minuuden, joka yleensä on muurin tai naamion alla joutunut elämään tukahtuneena eli laiminlyötynä. Tällainen elämäntapa on tiedottomuuteen perustuvaa ja tietoisuus puolestaan on keskeistä onnellisuuden ja terveyden kannalta.

Kaikki ihmiset ovat herkkiä ja herkkyys on jokaisen ihmisen aidon minän ohut ja kaunis erikoislaatuinen olomuoto. Tämä ihmisen minuus, syvin olemus ja olomuoto, ei sinänsä voi koskaan mennä rikki, vaan itse asiassa sen edessä oleva muuri, joka on rakennettu suorittamisesta, osaamisesta ja pärjäämisestä ja mielen pintatason elämänhallinta-ajatuksista, jotka ovat kauniit, mutta karheat tiilet. Murtuminen tuntuu usein kivuliaalta, ahdistavalta, kaoottiselta kauhulta, lähinnä siltä kuin ihminen olisi tulossa sairaaksi ja hulluksi menettäessään hallinnan tunteen.

Oli kyseessä fyysinen tai henkinen murtuminen, ne ovat tarpeen ja kuuluvat yhtenä vaiheena elämänimiseen prosessiin, jonka tarkoituksena on saatella ihminen eteenpäin kohti aidoimman minän toteuttamista henkilökohtaisessa yhteiseen ja yleiseen nivoutuvassa elämänkulussa.

Kauhulta tuntuva kärjistynyt mielentilarikko on useimmiten kärjistynyttä ja käsittelemätöntä sisäistä pelkoa. Tämä pelkokokemus on ihmisessä olemassa yleensä vallitsevan lapsiominaisuuden kautta. Tällaisessa tilassa ihminen tarvitsee ensisijaisesti läheisyyttä, rakkautta, kuulluksi tulemista ja täysin kaikesta vapaan täydellisen huomion ilman toipumistavoitteita. Mielen oireet ovat yleensä oireita siitä, että ihminen on tavalla tai toisella joutunut menettämään todellisen itseensä eli kadottanut kosketuksen herkkyyteensä. Tällainen minähaava on niin suuri ja liittyy usein jo lapsuusvuosiin, mutta lapsuuden ei ole tarvinnut olla traumaattinen, jotta herkkyys vaurioituu. Itse asiassa hyvin usein juuri kliinisen kunnollinen elämä vahingoittaa jopa enemmän herkkyyttä ja ihmisen luovuutta kuin traumaattinen säröinen elämä. Ailahtelevaisen alkoholistin lapsella on voinut olla runsaasti tilaa luovuuteen ja kekseliäisyyteen kun taas täydellisen järjestelmällisellä lastentarhanopettajan jälkikasvulla on ollut tilaa kasvaa intuitiivisesti vähemmän. Mielen rikkoutumiseen eli sen kärjistyneeseen kaaostilaan tarvitaan luovuuden ja herkkyyden haava ja se voi syntyä millaisessa tahansa elämänyhtälössä.

Hyvin useat nykyelämän aikuiset opettavat järkijään lapsensa yksipuoliseen ulkoiseen elämäasetukseen. Tässä jalossa sivistämisen, kasvattamisen ja opettamisen tiimellyksessä juuri herkkyys, herkkyyden käyttäminen ja niihin liittyvä luovuus saavat vahvoja iskuja eli saavat ihmisen vaipumaan jäähän. Rikkimeneminen ja/tai herkkyydellä muutoin reagoiminen kehomielitasolla, ovat loogisen toistoprosessin tulos eivätkä näin ollen voi olla sairautta, vaan terve oire siitä, kun on opetettu elämään syvimmän ihmisluonnon vastaisesti. Ihminen itse ei ole syyllinen, mutta hän on toimija joka voi aloittaa muutoksen. Hänen on itse tehtävä asioille jotakin ja alettava sisäiseen prosessiin, johon oireilu saattelee.

Mielen kärjistyneinä ongelmina ilmenevä sisäinen kauhun tunne on syvä jälki ihmisen herkkyydessä, jonka kielteiset vaikutukset raukeavat vain siinä äärimmäisen kauhuun suostumisen prosessissa eli rikkimenemiseen suostumisessa. Tämä kärjistynyt hätä ja kauhu mielletään virallisen hoidon piirissä usein hulluudeksi ja poistettavaksi oireeksi, kun se onkin oikeasti tie ja mahdollisuus virittää elämässä henkiin se elämisen voima, joka tukahtuneena uinuessaan aiheuttaa juurikin kaikki hankalat oireensa. Jollakin tapaa ihmisen on tunnettava syvä tuhoutumisen kauhunsa vapautuakseen. Kokemus on sen verran vahva ja väkevä, että yleensä siihen tarvitaan toista ihmistä tueksi. Kyse voi olla terapiasta tai terapeuttisesta keskustelusta ja toiminnasta.

Oireilu on mahdollisuus päästä kosketuksiin omien uniikkien voimavarojen lähteelle. Onnekkaita ovat he, vaikka eivät he todellakaan helpolla pääse, joiden sisäinen muurivarustus on herkempi murtumaan, sillä herkkyys ei voi koskaan olla väärässä. Se voi pelastaa ihmisen elämään syvempää elämää täällä kaiken keskellä missä elämä tapahtuu.

Kun rikkimeneminen, jonkinlainen terveydellinen, kehollinen tai mielellinen haaste tai kaaos, kohtaa ihmisen elämän, voi ihminen itse valita mille tielle siitä lähtee. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että pohjimmiltaan rikkimenemisessä on kyse kadotetusta henkilökohtaisesta voimasta. Siksi kehomielen ongelmien ilmetessä kyse tulee olla enemmän siitä, että ihminen antaa nuolen murtaa mielensä ja sydämensä. Ne eivät mene rikki vaan murtuvat auki, jolloin henkilökohtainen onnellisuuden löytäminen tulee mahdolliseksi. Rikkimeneminen sysää ihmistä virittämään itsensä virtaavan elämänvoiman ilmentymäksi, jonka yhtälössä kehomieli ja henki ovat yhtä ja jossa sisäinen luova herkkyys saa luvan kokemuksilleen ja seikkailuilleen järkevän tiedollisen minäpuolensa tuella.

– Sari Maanhalla –