Havaintoja Vaeltajan Tieltä

Särkyminen on kaunista – yksi näkökulma mielenongelmiin

Teksti pohjautuu niihin kohtaamisiin, joissa olen ollut näkemässä mitä ihmisessä tapahtuu, kun mieli menee rikki, ja millainen mielen prosessi rikkoutumisesta parhaimmillaan seuraa, kun prosessi saa tapahtua.

Kun kone lakkaa toimimasta, sanomme sen menneen rikki. Myös ihmisen mieli voi rikkoutua. Samaa ilmiötä voi kutsua masennukseksi, ahdistukseksi, särkymiseksi tai itsensä menettämiseksi. Sillä on monta nimeä ja se pitää sisällään erilaisia oireita. Itse asiassa meillä on läjäpäin nimikkeitä (diagnooseja) mielen ongelmien kuvaamiseksi sekä valtavat määrät käsityksiä, jotka kuvaavat mielenterveysongelmien luonnetta. Näitä yleisiä käsityksiä ei pidä ottaa liian kirjaimellisesti, ne ovat lääketieteen näkemyksiä mielenongelmista. Niiden lisäksi mieleltään särkyneen on nähtävä mielen oirehdinnan syvemmät syyt.

Yleinen mielipide mielenongelmista on se, että mielen oireilu on sairautta. Tämä on harhaanjohtava käsitys mielen epätasapainosta. Olen saanut nähdä mielenrikkoutumisesta toisenlaisen maiseman. Hyvin monessa mielenoireilutapauksessa oireilu onkin ollut terveyttä. Tästä näkökulmasta käsin mielenterveysongelmat muuttuvat asioiksi, jotka voidaan kohdata, ja joiden läpi voidaan kulkea ja kasvaa. Mielen oireet ovatkin terve oire ihmisessä vallitsevasta epätasapainosta.

Kun mieli särkyy

Mielen oireilussa on kyse mielen epätasapainotilasta, jonka alkujuuret voivat olla lapsuudessa saakka. Epätasapainotila on siis ihmisessä aiheutuneena jostain jo elämässä olleesta ja tapahtuneesta. Näin ollen mielen oireet eivät ole sairautta, joka tulee sattumalta omalle kohdalle, vaan tulosta pitkään jatkuneesta elämän tasapainottomuudesta. Taustalla voi olla vuosia kestänyt prosessi. Ihminen saattaa elää ihan kelpo elämää, mutta lopulta vuosien kuluessa oireet kärjistyvät. Useimmiten oireilu tiivistyy akuuttiin hätään, jolloin mieli näyttää rikkoutuvan. Se hetki on pelottava, suoranainen kauhun ja kaaoksen paikka, mutta tarpeen.

Mielen epätasapainotila ei ole kenellekään hyvä olotila, joten sen kärjistyminen eli näkyvä oirehtiminen eli mielen rikkoutuminen on enemmän kuin tervetullutta.

Koska rikkoutumisella voi olla pitkä taustatarina, on päivän selvää, että mielen rikkoutuminen on kutsu itsensä äärelle. Se pysäyttää ja hätkäyttää tekemään asioille jotain. Tällä tavoin katsottuna ihmismielen rikkoutuminen onkin kaunis ja tarpeellinen tapahtuma.

Nähtyäni mielen rikkoutumista ja siihen liittyvää oivaltamista, olen tullut huomaamaan rikkimenemisen kauneuden, ja sen, etteivät täydellisyys ja eheys ole hyveitä. Mittaamme vahvuutta ihmisen pärjäämisellä, mutta mitä jos vahvin onkin hän, joka on mennyt rikki.

Myös se, että puhutaan eheytymisestä fanaattisesti, on arveluttavaa. Tai, että ihmisiä jaotellaan terveiksi tai heiksi, jotka ovat menneet mieleltään rikki, ja niiksi, jotka ovat toipuneet. Kaikenlaiset diagnoosijaottelut ja oireluetteloihin tuijottamiset johtavat vain enemmän harhaan. Kaikki nämä vetävät epäaitoja rajoja ihmisyyteen.

Se, että ihmisiä määritellään näin, määritellään samalla rikkimeneminen heikkouden tilaksi, josta pitää päästä pois. Tästä aiheutuu tuhoisa kierre, jossa ihminen ei koskaan todellisesti kohtaa sisäistä haastettaan vaan jää siihen ikään kuin kiinni. Tämän vaarana on ainainen jääminen sisäisen haavan elämään, jossa toistuvasti tarvitaan terapiaa, psykologiaa tai muuta analysoinnin keinoa oman sisäisen kaaoksen ratkaisemiseksi.

Mielen rikkoutuminen on täysin kohdattavissa oleva ihmisyyden ongelma, joka on vain eräänlainen etappi ihmisen elämässä. Se ei ole päätepysäkki, vaan elämänimisen matkan on mahdollista alkaa antoisampana.

Rikkimeneminen antaa mahdollisuuden

Viisitoista vuotta ihmismielen rikkoutumisen parissa toimineena voin sanoa, että olen tavannut pääasiassa kahdenlaisia rikkimenneitä ihmisiä. Niitä, jotka pitävät rikkimenemistään elämänsä suurimpana epäonnistumisena, ja niitä, joille rikkoutuminen on ollut parasta mitä heille on tapahtunut.

Jälkimmäiset näistä ovat kulkeneet rikkimenemistä seuranneen prosessin läpi ja löytäneet merkittäviä oivalluksia. Tällaisten oivallusten löytäminen on tärkeää. Ne paljastavat, että mielen rikkoutuminen ei ole huonoutta eikä edes sairautta, vaan että rikkimeneminen on mahdollisuus löytää syvempi elämän tarkoitus. Sellainen todellakin on olemassa.

Mielen rikkoutumisessa on aina kyse laajemmasta kokonaisuudesta kuin mitä yleisesti ajatellaan tai miltä se rikkoutuneesta itsestään tuntuu.

Mielen rikkoutuminen tarjoaa löytämisen mahdollisuuden jokaiselle, mutta joidenkin kohdalla rikkimeneminen johtaa epäonnistumisen ja huonommuuden tunteisiin. Tämä liittyy siihen, että mieli lukkiutuu epätasapainotilaansa. Tähän vaikuttaa mm. se, että onko keskuudessamme mahdollista kohdata mielenprosessinsa yksilöllisesti. Jos mielen oireita ajatellaan sairautena, on lähtökohta jo ihan väärä, ja tämä edistää mielen tasapainottomuuden pitkittymistä.

Myös erilaiset yleiset käsitykset vaikuttavat: millaiseksi miellämme mielen rikkoutumisen ja miten siihen suhtaudumme. Esimerkiksi jos oireita ajatellaan sairautena, niitä aletaan hoitaa sen mukaisesti, ja hoito voi jopa piilottaa alleen alkuperäisen oireilun syyn pahentaen mielentilaa.

Tärkeä kysymys on myös, se että voiko mieli olla sairas. Eikö mielenongelmissa pohjimmiltaan ole kyse tunne-elämän lukoista ja turvallisuuden tunteen haavoista eikä sen omituisemmasta. Aivan kuin lääketiede olisi halunnut luoda keskuuteemme mystiset pelottavat diagnoosit ja vielä käsityksen, että ne ovat heikkoutta tai huonoutta eikä suinkaan lahjaa ja mahdollisuutta vahvistaa omaa sisäistä maailmaa.

Mielenoireilu on terveyttä

Ihminen saa olla rikki eikä siinä ole mitään pahaa tai väärää. Olen tavannut onnellisia ihmisiä, jotka ovat mieluummin rikki, sillä se mitä rikkoutuminen yhteiskunnan kannalta merkitsee, saattaa merkitä yksilön kannalta terveyttä.

Esimerkiksi hyvin herkät ihmiset eivät kykene toimimaan nykytyöelämän pyörityksessä ilman mielen näkyvää oirehdintaa. Tästä seuraa tulkinta ihmisen yliherkkyydestä ja siitä, että ihminen on ongelmallinen, kun ei pärjää. Mutta ei kai ole tervettä selvitä oireitta epäinhimillisissä olosuhteissa, eikö silloin juuri ole tervettä mennä rikki.

Useimmiten rikkimeneminen on luonnollista. Meillä sitä kutsutaan sairaudeksi eri diagnoosinimillä. Se hämää ajattelemaan, että ihmisessä on jotain vikaa, ja että rikkimeneminen on heikkous. On myös otettava huomioon, että yksittäinen ihminen on osa suurta kokonaisuutta. Kun yksilö oireilee, on se myös oiretta laajemman kokonaisuuden epätasapainosta. Mielen rikkoutumisessa on henkilökohtaisen ulottuvuuden lisäksi aina kyse myös aikaisemman sukupolven antamasta henkisestä perinnöstä, meneillään olevan ajan vaatimuksista sekä yleisestä ilmapiiristä mikä ihmisyhteisöjen keskellä vallitsee.

Itse asiassa ihmisen mekanismi toimii loistavasti rikkoutumalla. Tämä voi näkyä mm. masennuksena tai ahdistuksena. Tämä on terveyttä ja oireita ei tule saada pois, vaan löytää niiden kautta mielen rikkoutumisen syvempi maisema. Kaikenlaiset mielen oireet kutsuvat pysähtymään ja katsomaan mitä itsessä ja omassa elämässä on meneillään.

Hyväksyntä on avainsana

Ihmismielen rikkoutumiseen suhtaudutaan tuottoisan yhteiskunta-ajattelun näkökulmasta jopa niiden toimijoiden joukossa, jotka ovat mieleltään särkyneiden asialla. Puhutaan toipumisesta ja eheytymisestä. Tarkoitus on hyvä ja aikaan saadaan hyvää, mutta taustalla on ajatus, että kaikkien kuuluu saada toipua. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että toipumista pidetään tavoiteltavana ja suotavana. Tämä voi olla tietyssä mielessä rikkimenneen syyllistämistä.

Koko toipumisen ajatus on itseasiassa erittäin hullu. Miksi ihmisen pitäisi toipua oireilusta, joka on terveyttä; terve oire sisäisestä kaaoksesta. Näyttääkin siltä, että mieleltään oirehtiminen nimetään kulttuurissamme epäelämäksi, joka täytyy suorittaa nopeasti läpi kohti toipumista, että voi taas alkaa elää. Tämä on suuri valhe. Jokainen elämän hetki ja tapahtuma kuuluu elämäotsikon alle. Se, että ihminen särkyy, on yhtä paljon elämää kuin kaikki muukin.

Toimiva ensilääke mielen rikkoontumiseen on ehdoton hyväksyntä, mutta jos mielen rikkoutumisen yhteydessä ajatellaan aina eheytymistä, kalskahtaa se siltä, että rikkimeneminen ei ole hyväksyttävää. Rikkimenemisen hyväksyntä tarkoittaa täydellistä hyväksymistä ja katsomista siihen mistä mielen oireilu kertoo. Oireet ovat terve signaali, joita seuraamalla löydetään oman aidon itsen äärelle.

Hyväksyntä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mielen oireisiin jäädään passiivisesti. Hyväksyntä on sillä tavalla aktiivista, että ihminen alkaa toimia mielen yhtälönsä ratkaisemiseksi. Lääkehoito voi olla tarpeen, mutta pitkään jatkuessaan se vain aiheuttaa ongelman uinumisen. Oli lääke sitten psyykelääkettä, päihdettä, yliaktiivista toimintaa tai ongelmasyömistä, minän epätasapaino ei ratkea, vaan se on jossain taustalla hiljaisena ja tulee ilmi myöhemmin uudelleen, yleensä pahempana. Tällaisissa tilanteissa myös ihmisen keho yleensä alkaa oireilla mielen kipua. Mielen epätasapaino saattaa siis ilmetä fyysisinä sairauksina. Kaikki kehon ja mielen oireet kannattaa huomata ja ottaa tosissaan. Keho on peili ihmisen hyvinvoinnista ja tasapainosta.

Oireileva mieli tarvitsee pysähtymistä, oireiden äärelle seisahtumista, omaan itseen tutustumista. Itsetutkiskelu ja elämän arvojen uudelleen sovittaminen onkin keskeinen piirre mielen solmujen avaamisessa. Kun mielen rikkoutumiseen suhtaudutaan terveenä oireena, joka kutsuu omaan sisäiseen itseen kohdistuvalle tutkimusmatkalla, johtaa se väistämättä aina tietynlaiseen eheytymiseen ja uusien mahdollisuuksien avautumiseen.

Mielen solmujen avautuminen voi tapahtua hyvin yksinkertaisesti ja nopeastikin, kun taustalla on aito hyväksyntä mielen epätasapainoa kohtaan. Juuri silloin tarvitaan ne hetket, jolloin ihmisellä on lupa olla rikki.

Herkkyys on vahvuutta

Mielen oirehtiminen on ihmismielen herkkyyden kautta tapahtuva ”hälytys:” jotain pielessä.

Herkkyys on keskeistä ihmisyydessä, mutta herkkyyttä ajatellaan usein heikkoutena. Ihmisten suusta tulee lauseita, joissa he määrittelevät itsensä herkiksi pitäen tätä huonona ominaisuutenaan.

Yleisesti ajatellaan, että herkkyys on syyllinen mielen särkymiseen, vaikka mieli oireilee juuri herkkyyden ansiosta. Herkkyys suojaa ihmistä.

Fyysinen iho ja tuntoaisti suojaavat ihmistä satuttamasta itseään. Tuntiessamme sormen päässä kuumaa vedämme käden vaistomaisesti pois. Ilman ihon herkkyyttä poltamme kätemme vahingollisesti ja menetämme osan toimintakyvystämme.

Herkkyys luonteenpiirteenä on mielen ihomme. Se suojaa meitä tilanteissa, joissa voimme vahingoittaa itseämme. Herkkyyden kautta voimme kuunnella omaa itseämme ja vetäytyä, kun olemme tulossa satutetuiksi.

Lapsena koettu liian voimakas ja turvallisen aikuisen huomiota vaille jäänyt pelko- tai häpeäkokemus sairastuttaa herkkyyden. Ihmisestä tulee säikky tai tukahtunut eikä herkkyys enää toimi suojaavana. Myös myöhemmän elämänvaiheen voimakkaat kokematta jääneet vahvat tunnekokemukset vaikuttavat ihmiseen juuri herkkyyden kautta, ja kun tarpeelliset henkiset tunne- ja vuorovaikutustaidot puuttuvat, joutuu ihminen epätasapainoon. Tällöin yhteys sisäiseen herkkyyteen, joka toimi oppaana elämässä, katkeaa.

Tukahtunut herkkyys vie ihmisen toistuvasti tilanteisiin, jossa hän tavalla tai toisella satuttaa itsensä. Pelko puolestaan ylivirittää herkkyyden, jolloin elämä muuttuu varomistaisteluksi. Syy ei ole herkkyydessä vaan käsittelemättömässä pelossa. Pelot ja tukahdutetut tunteet pääsevät kertymään ja aiheuttavan vuosien saatossa sen, että jossakin vaiheessa mieli alkaa näkyvästi oireille eli menee ns. rikki.

Herkkyys auttaa ihmistä olemaan läsnä elämässään tässä ja nyt. Tämä  herkkyyteen liittyvä elämäntaito muodostaa ihmisen henkisen toimintailmapiirin. Sen tukahtuminen johtaa mielenterveysongelmiin. Mielen epätasapainotilan purkaminen puolestaan on ihmisen ”hengen” elpymistä.

Kutsu elämään

Tunne-elämä liittyy olennaisesti herkkyyteen. Rikkimenemisessä on kyse mm. siitä, että herkkyys ja tunteet ovat tulleet kaltoin kohdelluksi. Ihmisen mieli on kuin lasinen astia, johon kokematta jääneet tunteet kertyvät. Kun astia täyttyy, se helähtää rikki, mutta juuri tässä on se mahdollisuus korjata vuosiakin jatkunut tukahtunut elämän kierre.

Mielen rikkoutuminen on pysäyttänyt useat ihmiset herkkyyteen. Eikö se ole äärimmäisen kaunista; tulla sillä tavoin herätetyksi. Se on sitä, että elämä kutsuu olemaan läsnä ja tuntemaan.

Pahin ihmismielen menetys on ehdottomasti kovettuminen ja herkkyytensä menettäminen, ei niinkään osaamisen tai tasapainoisuuden menetys. Mielen oireilu on kutsu elvyttämään omaa itsessä vallitsevaa luovuutta ja persoonallista herkkyyttä. Yleensä mielen oireet kertovat juuri siitä, että ihminen on menettänyt kosketuksen itseensä ja herkkyyteensä.

Mielen oireita ei tule ajatella sairautenas, sillä rikkimeneminen avaa mahdollisuuden löytää voimavaraisuutensa ja itsensä uudelleen.

Me olemme ihmisiä ja mielellämme on alati vaihtuva maisema. Maisema muuttaa muotoaan ja on erilainen eri aikoina. Olennaista on hyväksymmekö erilaisuutemme ja elämän syklien vaihtelut, jopa mielen särkymisen, elämään kuuluvina. Mielen oirehtimista ei kuulu ajatella sairautena vaan kutsuna syvemmän elämän lähteille.

Sari Maanhalla

maanhalla(at)hotmail.fi

Mainokset

35 responses

  1. Olen sanaton. Ihan kuin ensimmäistä kertaa joku puhuisi omasta tilanteestani hyväksyen ja ymmärtäen sen, että saatan olla paremmassa tilanteessa kuin he, jotka eivät ole tässä. Heillä se on vielä edessä, minun on jo täytynyt pysähtyä. Täytyykin jakaa tämä teksti eteenpäin, upeaa!

    18.10.2013 20.12

  2. LIISAMARIA

    OLI KIRJOITUSTA, JOTA /JONKA MEIDÄN JOKAISEN ON HYVÄ LUKEA AJATUKSELLA JA TODELLA MIETTIÄ/POHTIA RAUHASSA, MIKSI IHMINEN TOIMII NIINKUIN TOIMII, EI JÄRKEVÄSTI EIKÄ TUNTEELLA. KOSKA HÄNEN TEKEMISENSÄ PUHUMISENSA TAKANA ON JOTAIN SEMMOSTA, JOKA EI OLE NS.”NORMAALIA”.

    19.10.2013 22.30

  3. LIISAMARIA

    Asiantuntijan pitkä kirjoitus oli lämminsydäminen, ymmärtäväinen, että kannustavasti kirjoitettu :).

    19.10.2013 22.35

  4. Pirjo Mikkonen

    Hieno kirjoitus; allekirjoitan ajatuksesi; samanlainen omakohtainen kokemus ja ajatus.
    Kiitos

    20.10.2013 12.07

  5. Särkyväinen

    Kerta kaikkiaan upea teksti. Psyyken patologia on minusta aivan perseellään nykypäivänä, ja tämä tarttuu ongelmista olennaisimpaan – ikään kuin ”toimintakyky” ja ”suoriutuminen” olisivat ainoat arvot ihmisen elämässä. Myös se wituttaa, että ”normaali” on jonkinlainen ihannetila, jota olisi pidettävä yllä hinnalla millä hyvänsä.

    Tässä tekstissä tulee niin hyvin esiin se, että me ollaan erilaisia, ja että jokainen käy mitä erilaisimpia vaiheita läpi elämässään. Ja usein kuitenkin ne kaoottisimmatkin vaiheet on johtaneet ihan erityislaatuisiin voittoihin. Vaikeimmista asioista voi oppia nin hirvittävän paljon.

    Ja toisilla on vaikeampaa kuin toisilla, ihan lähtökohtaisesti. Eikä se ole välttämättä mitenkään huono asia. Se on osa elämää.

    Kiitos tästä tekstistä!

    21.10.2013 8.53

  6. Silmu

    Kirjoituksesi on todella inspiroiva ja aito, olen samoilla linjoilla mitä olet kirjoittanut..kiitos! 🙂

    21.10.2013 21.28

  7. Nimetön

    Myös täällä peräpohjosessa on nämä vuodenajat, jotka myös vaikuttavat mielemme sopukoihin, näin syksyllä iskee ikävä jonnekkin, siis kai valoon, koska pimeä vie mielemme masentuneemmaksi. tulee kaipaus jonnekkin, ei sitä itsekkään osaa tietää mitä se on ja mitä kaipaa. kun tulee valoa lisää, mielikin siitä iloistuu ja keväällä sitä on kuin lintu, joka opettelee lentämään. tekee mieli valloittaa koko maailma.

    kesällä kun saa lämpöä ja aurinkoa niin ei tee mitään mieli! on mukava olla auringon sylissä ja veden viemänä. kuin lapsi jolla on kaikki hyvin.

    tämä ihmismieli on niin riippuvainen ympäristöstämme, missä elämme ja saamme voimaa läheisiltämme, jos joku päivä on selänkääntöpäivä ystävältä, sitä heti ajattelee, mikä minusss on vikana, kun minusta ei tykätä. kunpa osaisin olla ajattelematta mitään, antaisin virran viedä ja tuoda vapaasti. mutta kuka minut siten huomaa!

    olet kirjoittanut paljon asioita, joita on hyvä selventää itselleen, kuka minä olen, mitä minä haluan elämältä! ketkä on minun aitoja ystäviäni, jotka rakastavat minua juuri tälläisena, kuin minä nyt olen.

    menneisyydestä on joskus päästettävä irti, koska se ei tuo takaisin jo menetettyä, on katsottava tulevaisuuteen, mitä se vielä toisi tullessaa.
    tarvitsee rohkeutta ja uteliasta mieltä lähteä etsimään elämän rikkauksia ja uusia tuulia..
    VALOISAA TALVEA JA VALOISTA MIELTÄ KAIKILLE ETSIVILLE JA MIELENSÄ MENETTÄNEILLE.., Hyvää ja Kaunista toivoo Arjuska

    22.10.2013 13.48

  8. raija rantala

    Olen ajatellut juuri noin oman mielen rikkimenemisestä: Se oli vahvistava ja eheyttävä kokemus.

    22.10.2013 20.53

  9. Kiitos Sari, todella koskettava ja todellinen kertomus mielenterveyden ongelmista. Allekirjoitan vain 99%sesti.

    23.10.2013 11.42

  10. Nimetön

    Kiitos kauniista tavastai ilmaista mielen syvintä olemusta.

    23.10.2013 23.01

  11. koivuhiiri

    Kuulostaa viisainta pohdinnoilta ja saa kyllä ajattelemaan..

    24.10.2013 3.34

  12. Saija EK

    Voi, miten kauniisti puhutteleva! Tuli tarpeeseen. ❤ Kiitos.

    24.10.2013 9.13

  13. Jani

    ”Ei ole terveyden merkki, että on sopeutunut sairaaseen yhteiskuntaan.” – J. Krishnamurti

    24.10.2013 10.03

  14. Jussu

    Loistava ajatusrakennelma!

    Itse psyykkisesti vaativan ammatin omaavana olen pohdiskellut tätä. Aikanaan sitten, kun jöin sairaslomalle, tuttu lääkäri totesi että ”minä jo ajattelin, että et ole terve, ellet hoksaa palaa loppuun”.

    Ja eräs psykologi, joka oli ”uskottava” sanoi aika lohdulliselt kuulostavan asian, jonka otin totuutena mieluusti: ”loppuunpalaminen on fiksujen, kunnollisten/tunnollisten ihmisten vaiva”…

    24.10.2013 21.46

  15. Nimetön

    Hei, hienosti kirjoitettu ja avattu asiaa, joka koetaan niin suureksi ongelmaksi ja ihmetellään miksi ihmisillä on nykyään enemmän ongelmia kuin ennen, vaikka sekä järki että ne tunteet kertovat, että vallitseva velvollisuuksien ja oletettujen velvollisuuksien täyttämä, suorittamista ja suoriutumista vaativa elämäntapa on useimmille meistä ylivoimainen.

    25.10.2013 9.02

  16. Marjo-Riitta Waaraniemi

    Hei! Kiitos kirjoituksestasi. Aihe on erittäin tärkeä tänäpäivänä. Olen itse saanut,nimenomaan saanut kokea särkymisen. Liian vahva ja tiukka kuori meni rikki hitaasti, mutta varmasti. Sitä tunsi istuvansa entisen elämän raunioilla. Pääsen vieläkin mielikuvissa siihen tilanteeseen. Pieni sisäinen, vangittu lapsi on vapautettu. Sen jälkeen kaikki onkin ollut ihmeellistä ja satua, vaikka elämääni kuuluu kaikki syklit, monine vaiheineen. Kiittäen Marjo-Riitta

    25.10.2013 18.29

  17. Nimetön

    Hurjan hieno teksti, täyttä asiaa…

    26.10.2013 0.10

  18. tolstoitolvanen

    Hieno teksti! Löydän tästä itselleni lisää tsemppiä, etten ole ihan täysin ”vikaantunut” 🙂

    26.10.2013 21.52

  19. Rikkinäinen

    Hyvin kirjoitettu! Itse olen kokenut rikki menemisen, ja se oli hetkellisesti parasta mitä minulle oli ikinä tapahtunut. Nyt kuitenkin vanha kuori on kovettunut taas ja haluaisin sen uudelleen rikki. 😦

    27.10.2013 18.52

  20. Nimetön

    Hieno & puhutteleva artikkeli sisältöineen.

    30.10.2013 14.01

  21. Tundrapeikko

    Lämmin kiitos kirjoituksestasi. Mielestäni se sisältää keskeisiä havaintoja ihmismielen toiminnasta ja välittää loistavasti terveen lähestymistavan mielen signaaleihin. Yhteiskuntamme ja mielenterveyspalvelumme kaipaavat juuri tällaista näkökantaa rikastuttamaan ajatus- ja toimintamallejamme. Kiitos.

    5.11.2013 16.41

  22. – Mietin tuota yllä kuvattua ”paihinta ihmismielen menetystä”. Sanoisin myös niin, että kovettuminen voi näyttää ulkoapäin kovettumiselta. On kysymys myös tottumisesta. Kivusta voi tulla pysyvä olotila, johon turtuu ja oikeastaan sitä kautta ihminen voi laittaa omia kipujansa omaan perspektiiviin. Kivut ovat erilaisia. Ne, joihin on jo tottunut, lakkaavat vaatimasta huomiota, mutta uusia erilaisia kipuja tulee aina tilalle.

    Minä pidän siitä, etten ole enää yhtä herkkä kuin aikaisemmin. Miksi kantaisin mukanani vuosien kipuja tietoisesti kärsien? Olen jo oppinut kivuistani sen, mitä niistä on tarkoitettu opiksi. Naarmut, jotka aikaisemmin olivat suuria sielussani, ovat tänään arpeutuneita jälkiä/muistoja. Nyt saman kokoiset tapahtumat tuntuvat vain pinnassa tai korkeintaan raapaisevat pintaa.

    Kysyin lapsena isältäni, että miksi minulle sattuu aina kaikenlaista vaikeaa ja hankalaa. Hän vastasi: ”Sinulle sattuu nyt pienempiä, jotta myöhemmin jaksat isompia.” Ei tuo vastaus tuolloin lohduttanut, mutta tottahan se on.

    – Joten ei vähätellä kovettumista. Se on kipujen kokemisen ja selviytymisen luonnollinen seuraus, mutta kuitenkin täysin eri asia kuin ”kovaa” esittäminen.

    8.11.2013 6.12

  23. Kuin omat ajatukseni olisit paperille kirjoittanut. Upea! Upea kirjoitus!

    8.11.2013 12.05

  24. Päivitysilmoitus: Suosittelen! | Ilo ja Valo!

  25. Todella mielenkiintoinen teksti aiheesta, jota olen itsekin paljon pohtinut omien ja muiden kokemuksien kautta. Tämä selkeytti paljon omiakin ajatuksiani, kiitos inspiraatiosta! 🙂

    8.11.2013 22.33

  26. Wellu

    Ihan loistava kirjoitus. Itse olen hämmästellyt samojen asioiden äärellä noin parisen vuotta, ja koen kuuluvani ehdottomasti siihen ryhmään jonka mielestä särkyminen oli parasta mitä minulle ikinä on tapahtunut. Ja mikäli niin joskus vielä käy uudelleen, niin tervetuloa… Se toimii vain merkkinä, että olen unohtanut itseni enkä ole kiinni elämässä.

    Joku viisas on todennut, että onni on = todellisuus riisuttuna kaikista mielikuvista. Eipä tuota osuvammin enää voisi sanoa =)

    11.11.2013 17.32

  27. Kaisa

    Erittäin hyvä ja avaava teksti. Juuri se mitä itse on ajatellut!

    11.11.2013 19.03

  28. Mia

    Tekstisi sai minut sanattomaksi. Osasit pukea sanoiksi omia epämääräisiä ja hämmennystä herättäneitä ajatuksiani ja avata myös aivan uusia näkökulmia. Kiitos!

    14.11.2013 11.46

  29. Harvoin, jos milloinkaan olen lukenut näin syvästi ja kauniisti analysoitua ja ymmärtävää faktaa särkyneestä sielusta. Kiitoksia tästä, parempi myöhään jos silloinkaan:)

    25.11.2013 13.00

  30. Nimetön

    Todella asiallista tekstiä. Tästä saa voimia jatkaa eteenpäin ja ajatella asiat uudelta kannalta. Kiitos tästä !

    30.1.2014 12.33

  31. Loistava teksti. Kiitos ❤

    1.9.2014 14.31

  32. Päivitysilmoitus: Torstaista touhotusta | Päivi Kaarto

  33. Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus.

    3.10.2015 14.52

  34. mannapala

    Kiitos upeasta ja viisaasta kirjoituksesta. ❤ Yhdyn sanoihisi kaikella mielen rikkoutumisen ja särkymisen vahvalla kokemuspohjallani.

    18.7.2016 16.46

  35. Reblogged this on muuripata and commented:
    Hieno kirjoitus💖

    24.5.2018 10.32

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s