Sinä, ihminen

Olen tullut tähän
kuulemaan teidän tarinaanne,
kantamaan ihonne raskaita arpia
taivaskivestä koverretussa astiassa

olkaa hyvä ja laulakaa kipunne tähän

voitte istua siinä ja
sanoilla maalata kaikki mustan ulottuvuudet
eikä teidän tarvitse pelätä,

että jotain särkyy

taivas eheytyy jokaisesta kipeästä sanasta
jonka jaatte pois

jokaisesta jaetusta lauseesta
ritariperhonen sahaa auki haarniskaansa

mitään ei mene koskaan rikki tässä näin
kun olemme lähteellänne
paikkaamassa ajan haavaa

te ette ole hullu
te ette ole edes mielisairas
teidän harmonianne on rikkoutunut
ja siitä kaikki kivun juonteet sisäisyytenne ulapalla

teidän mielen maljanne on täynnä

te olette kapaloineet minuutenne
pelkokankaaseen

ja pakottaneet kasvonne
imitoimaan kivivenettä
ja olette hävenneet intohimoanne
lentää ja olla taivaskauris.

Te olette terve mieli kaaoksessa,
jonka tuulia voimme opetella lukemaan
ja saada teidät kulkemaan pystypäin
vaikka vastatuulen lehdossa.

Te nauroitte paljon
niinä aiempina aikoina

ja minä teen mitä vain antaakseni teille
takaisin tämän naurunne idun,
jonka löysin kipurannalta
sormenjälkienne keväästä.

– Sari Maanhalla –