Saarna

Otteita Sari Maanhallan Saarnasta. (Kaltio 2/14)

Universumi on elävä olento, joka on sekä mies että nainen, Jumala että Jumalatar.

52 kilometrin kohdalla Pohjanmaan lakeuksia palvovaa pyöräilyäni pysähdyn kyläkauppaan ostaakseni juotavaa. Käteeni valikoituu pieneen nestekartonkilaatikkoon huljutettu metsämarjamehu. Seivästettyäni tylsällä pillin kärjellä folioaukon ja asetellessani onttomuovisen putkilon huulteni väliin harjoittaakseni nesteen imentää janoiseen ruumiiseeni kohtaan pettymysten täyteisen oivalluksen: litkussa on lähinnä jäänteitä metsämarjoista eli käytännössä se on yhden puolukan pesuvettä.

Juurikin tuona laimeana hetkenä tulen ynnänneeksi ihmisyyden evoluutioprosessin valloillaan olevan vaiheen syvän todellisuuden; kaikki on luonnotonta ja laimennettua. Ihmisyyden eri puolet, luonnon kanssa väkevästi komppaavat karskeuden ja herkkyyden liitot ovat muuttuneet haaleiksi haamukuviksi jostakin olleesta väkevyydestä. Ihminen on karsinut itsensä, kuten on karsinut metsänsä, karvansa sekä pyhyytensä.

Uskonto ja psykologia ovat saattaneet ihmisen sekoittamaan kaksi asiaa: naisena ja miehenä olemisen sekä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden. Kautta ihmisveren rantain ihmisestä on tullut laimean kliininen kuvaelma, josta on erinäisin karvan, liman, veren, lihan ja luunpoistomenetelmin poistettu kaikki oleellinen.

Miehissä ihaillaan tiettyä munattomuutta eli naisten projektien mukaan elämistä, hempeilyä ja oman identiteetin kadottamista. Naiset ovat nousseet esiin ja porskuttavat johtotehtävissä, mutta millaisin eväin, lähinnä pyrkien olemaan sitä mitä miehet ehkä olivat kivikaudella. Näin ollen naisistakin on tullut täysin värkittömiä ja tuloksena on väkevyytensä ja herkkyytensä menettäneiden ihmisten kalpea populaatio.

Naisolennot ottavat miesolentoja projekteikseen kesyttääkseen heidät, kuten myös toisin päin. Mies antaa aivonsa ja pallinsa naiselle ja nainen ruhjoo ne tai unohtaa jonnekin ja ne katoavat. Nainen antaa sydämensä ja mies epähuomiossa syö sen.

Aiheutuu väkivaltaisia fallisia pyörremyrskyjä ja vulvaanisia tulivuorenpurkauksia, joiden pistävässä miekkatuulessa keskitytään murisemaan siitä, mikä on naisten ja miestentyötä, täyttääkö jokin tasa-arvokriteerit, miten kenenkin tulee pukeutua ja onko homous saatanasta, vaikka seksuaalivaltavirrasta poikkeavissa elämänkuluissa virtaa usein enemmän jumaluutta eli rakkautta kuin jumalattomissa heterosodissa.

Jossakin vaiheessa omenapuunkolo ja osmankäämitanko ovat menneet sekaisin. Vapaasta, villistä virtaavasta maskuliinisesta ja feminiinisestä olennosta on kasvanut karsinansa eltaantumisprosessiin ahtautunut olento nimeltään liiskaantunut mies/naisjäärä.

Kaupunkien asfalttiviidakoissa, riviin zoomatuissa täydellisissä taloissa katulamppujen kuiden ja tähtien loisteessa lymyää monta villiä luonnon lasta, jotka ovat ulkoisella pätevyydellään valjastaneet itsensä palvomaan valtakuntaa, joka samalla tuhoaa luontaista. Luonnollisesti juurikin näin luonnollisuus eli jumala kokee kuoleman eli luonnottomuuden.

Se, että mies on mies ja nainen on nainen, tarkoittaa lähinnä sitä, että tietty kalusto, ruumiillinen varustelu on tietynlainen. Muusta ei sitten olekaan olemassa mitään säännönmukaisuuksia. Nainen, naisena oleminen tai naiseus eivät ole yhtä kuin feminiinisyys eikä liioin samat sfäärit miesversioina tarkoita maskuliinisuutta.

Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat energiasanoja, jotka liittyvät ihmisen kokonaisvaltaiseen olemisen piiriin. Ne ovat sitä jumalallista muovailuvahaa, josta meidät on muotoiltu. Elämässä on kyse näiden kahden energian liitosta, kietoutumisesta yhteen yksilössä. Molemmissa ruumiillisesti määriteltävissä mies/nainen olennoissa vallitsee molemmat energiaulottuvuudet.

Kun yksittäisessä ihmisessä toteutuvat vain jommankumman väkevän energian karsitut kapea-alaiset muodot, saadaan aikaan moneen kertaan laimennettu mehu, alkulimansa ja -peräisyytensä kadottanut amebamainen harsomössö, josta ei ole edes hölmöläisen valonkantoon säkiksi.

Kun ihminen virittyy tasapainoiseen olemisentilaan luopuen ulkoisen maailman liian loogisesta otteesta eli luopuu väärinkäsityksistään, hänessä elpyy luonnollinen sisäinen universaali tieto, joka pohjaa maailmankaikkeuden lakeihin, joiden mukaan sekä maskuliininen että feminiininen olemassa olon voima eli jumaluus tunnustetaan. Maailmankaikkeus on luova prosessi, joka pyrkii toteutumaan näiden molempien energialatausten tasoilla.

Jumala ja Jumalatar eli jumaluus eli rakkaus on alkemian eli luovan prosessin kemiallinen kaava. Jokainen elävä olento on osa tätä kaavaa. Jokainen on jumaluuden, rakkauden sekä kosmisen alkemian persoonallinen, mutta yhtenäiset energialait omaava koktaili.

Kirjoittaja:

Sanataiteilija Sari Maanhalla

 

Sari Maanhallan Saarna kokonaisuudessaan Kulttuurilehti Kaltio 2/2014: lue sieltä loput

(<– kuva: Kaltio 2/14 kansi kuvataiteilija Tuuli Mukka: ”Saint”