Havaintoja Vaeltajan Tieltä

Posts tagged “jongleeraus

Pallokala – Jongleerauksesta, pelosta ja hengittämisestä.

Lasipallo Sari MaanhallaMaapallo on pyöreä tai pyöreähkö. Polkupyörän ratas on pyöreä. Nuotion lumeen polttama aukko on pyöreä. Ihmissilmän pupilli on pyöreä. Aurinko on taivaankappaleistamme pyörein. Tätä pyöreyttä myötäillen voisi väittää, että jos jokin kosminen heppu, luonnon voima tai luovuus on olemassa, on se melkoinen jongleeraaja.

Jongleeraustunti paljastaa heikon kohtani. Idea on heittää ensin vasemmassa kädessä oleva pallo ilmaan, ja heti siihen perään heittää myös oikeassa kädessä oleva pallo, ja ottaa ne sitten ristiin kiinni, mutta vasen käteni ei kykene heittämään palloa ilmaan, jos oikeassa kädessä on jo pallo, joka pitäisi heittää heti vasemman pallon jälkeen. Vasen käsi haluaa, että oikea on jo valmiiksi tyhjä, ja vaikka kerron vasemmalle kädelle, että oikea käsi on kyllä aivan kohta tyhjä, heti sitten kun on aika vasemmassa kädessä olleen pallon laskeutua oikeaan. Ei auta.

Seison katsoen johonkin olemattomaan etäisyyteen ja jumitan. Tyhmät kädet ja tyhmä pää. Yhtäkkiä niiden välillä ei olekaan mitään yhteyttä. Ohjaaja ehdottaa, että käännyn seinään päin, etten näe muita palloilijoita. Hän ehdottaa myös, että unohdan pallojen kiinni ottamisen kokonaan. Että heitän pallot ilmaan, ja annan niiden tippua. Kuulostaa kahelilta, mutta päätän keskittyä pelkkään heittämiseen enkä heittämisen ja kiinniottamisen loogiseen yhdenaikaisuuteen. Liika ajattelu on este. Tippumisen varominen on este.

Tiputtaminen opettaa kuulemma eniten.

Huomaan oitis, että jongleeraajana olen kontrollifriikki. Aivan kuin jossain olisi olemassa jokin lopullinen reuna, jonne palloni tipahtavat ja peli on sitten kokonaan pelattu. Olen onnellinen, etten lapsena tiennyt että tikkari tai jäätelöpallo voi tipahtaa tielle, onneksi, sillä olisin varmaan huolehtinut kaikki tikkarini ja jäätelöni pilalle. Mutta mitä itse asiassa pelkään. Pallon tipahtamista maahan. Että kaikki kivuus loppuu liian aikaisin. Että elämä päättyy ennen kuin olen valmis.

Haluaisin päättää itse tippumisestani eikä niin, että puolestani päätetään. Haluaisin hallita palloni, päättää asioista, olla taitava. Olla aina ajan tasalla, valveilla. Tämä hiertävä omavaltaisuuden pakkomielle saa minut toisinaan stressaantumaan ja kun en osaa hellittää ja heittäytyä, alan turvota.

Olenkin minuushoroskoopiltani pallokala. Se veikeä jäykkäleukaisten lahkoon kuuluva luukala, joka uhattuna imee itsensä täyteen vettä pullistuen palloksi säikäyttääkseen uhkaajansa kolminkertaiseksi suurentuneena. Kuolemaa ei voi hämätä näin, vaikka paisuisi kuinka vaikuttavaksi palloksi, mutta hämäysliikkeitä tehdessäni, rientäessäni, teeskennellessäni ettei tipahtamista ole, saan muuta ajateltavaa. Ikään kuin juuri silloin kuoleman voittaa. Pyrkimällä olemaan täydempänä elämää kuin onkaan, mutta tässä täydessä hämäysmaratonissa käy juuri ne pallokalat eli alan turvota.

Pallokalat voidaan jakaa saalistajiin, hiipijöihin ja vaanijoihin. Esimerkiksi aurinkopallokala on utelias ja aktiivinen saalistaja, joka liikkuu helikopterin lailla ylös ja alas sännäten toteuttamaan avoimen vilkkaasti luontoaan. Kuulostaa säpäkän itsetuntoiselta ja karismaattiselta. Kääpiöpallokala puolestaan on hiipijä ja sen luontoon kuuluu uida luolissa äärimmäisen varovaisuuden kanssa, ettei tule itse syödyksi. Vaanijoihin kuuluva pohjapallokala piiloutuu joko kasvien sekaan tai kaivautuu hiekkaan ja syöksyy sieltä oletettujen tarpeellisten kohteiden kimppuun.

Elämäntavaltani olen mitä ilmeisemmin se varovainen luolien hiipijä, joka kyyhöttää rotkon rauhassa sikiöasentoon käpertyen ja tuskaansa potien kuin melankolinen Eino Leino, joka miettii nuorena vanhentumistaan. Toki kerran ma keväästä haaveilin, mut haavehet nuo oli hullut.

Useat pohjapallokalat liikkuvat öisin, kuten tähtipallokala. Tämä myös tähtipussiksi kutsuttu kaveri on täynnä mustia pisteitä, jotka lisääntyvät ja pienenevät sen ikääntyessä. Pallokala pystyy paisuttamaan itsensä vaistonvaraisesti jo kuoriuduttuaan, mutta osaa täydesti hyödyntää tätä ominaisuutta vasta aikuisena. Turpoaminen merelliseksi jongleerauspalloksi palvelee pallokalaa itseään mutta myös hyökkääjää, sillä pallokala sisältää myrkkyä.

Hiilidioksidin tehtävä on vapauttaa happi veren punasoluista. Mikäli ihminen ylihengittää jatkuvasti, hiilidioksidia poistuu elimistöstä liikaa. Tästä johtuen verestä ei vapaudu happea riittävästi elinten ja kudosten käyttöön, joten elimistö alkaa kärsiä hapenpuutteesta. Solutasolla hapenpuute tarkoittaa sitä, että solu ei pysty poistamaan itsestään riittävästi suoloja ja häiriintynyt osmoosi aiheuttaa ylimääräisen nesteen kertymistä soluun. Ja tämä nesteen kertyminen näkyy turvotuksena. Ukrainalaissyntyinen lääketieteen tohtori Konstantin Byteiko toi esiin jo 1950-luvulla krooniseen ylihengittämiseen liittyvät ongelmat, jotka ovat hyvin monien kansansairaudeksi kutsuttavien terveysongelmien taustalla.

Pallokalaominaisuuteni anatomiassa on siis kyse henkisen stressin aiheuttamasta hengittämisen epätasapainosta. Stressaantuneena hengitys karkaa pinnalliseksi pikasuoritukseksi, josta puuttuu syvyys ja rauhallisuus. Aivan kuin pallean ja alavatsan osuus unohtuisi kokonaan, ja hengittäminen toteutuisi lähinnä keuhkojen ylä- ja pintaosissa.

Lähes tunti menee ainoastaan siihen, että heittelen palloja ja noukin niitä vanhalta puulattialta hakien samalla touhuun jonkinlaista tolkkua. Pallot vievät kaiken huomioni tai sanoisinko pikemminkin jonkin uuden sensitiivinen viehätys. Aivojeni valkoisen aineen arkkitehtuuri kokee muutoksia. Päässä käy oivaltava hurina ja löydän käsistäni uusia ulottuvuuksia. Kyse ei ole taidon hyvin oppimisesta, vaan läsnäolosta uuden toiminnan opettelussa. Tipahtaminen opettaa eniten.

Maailma ei ole litteä pannukakku, jonka reunalta voi tipahtaa, mutta kuolema tiputtaa meidät kaikki pois nerokkaasta narratiivistamme olimme sitten eläneet miten tahansa. Tänään olen tallessa. Tänään, juuri nyt hengitän. Pallean ja pallojen kanssa, kaikkia keuhkojeni lohkoja käyttäen, jotta kaikki soluni saavat polttoaineensa. Vaikka jongleerauksen idea on juuri näyttävä ja taidokas pallojen hallinta, tunnin loppua kohti jopa riemuitsen pallon tiputtamisen taidon täydellisessä kaikkeudessa. Isoin elämykseni on tipahtamisen sietäminen. Saavutan ymmärryksen heittämisen vapaudesta, tilan avaruudesta, mahdollisuudesta. Pallokalaminuuteni on oppinut pyörimään kosmis-humoristisen jonglöörin käsissä.

Olen ehkäpä sittenkin mitä ilmeisemmin karttapallokala.

Pallojen hervottomassa pyörityksessä saavutan rentoutuneen pallokalamuodon. Pallokalaparadoksi. Uhattomassa normitilassaan pallokala näyttää veikeän näköiseltä nuijalta, jolla on ilmeikkäät persoonalliset kasvot ja iso pää. Se voi jopa räpytellä silmiään ja päästellä ääniä. Pallokala liikkuu vispaamalla eviään ja nopean pyrähdyksen tarpeessa, se heilauttaa pyrstöään. Rintaevien avulla jopa taaksepäin uinti on mahdollista. Pallokalan hampaat ovat neljä kovaa levyä. Hampaat kasvavat reippaanlaisesti. Luonnonvesissä kova ruokavalio, kuten simpukat, pitävät hampaan kasvun kurissa. Akvaario-oloissa hampaita on leikattava, nukutus tapahtuu neilikkaöljyllä.

Sari Maanhalla

Mainokset